Jut­tu on jul­kais­tu alun­pe­rin 7.11.2012 Jout­san Seu­dus­sa nu­me­ro 45.

Kun ta­ka­vuo­si­kym­me­ni­nä Jout­sen­lam­mel­la il­ta­rien­nois­sa käy­nei­den ih­mis­ten kans­sa jut­te­lee, nou­see lä­hes poik­keuk­ses­sa jos­sain vai­hees­sa esiin nimi Lau­ri Kaar­ti­nen – ja ni­me­no­maan po­si­tii­vi­ses­sa ja läm­pi­mäs­sä mie­les­sä. Myös Kaar­ti­sen sa­non­nat, ku­ten ”kaa­tu­kaa si­sään” tai ”kau­neus esiin”, tun­tu­vat is­kos­tu­neen kan­san mie­liin läh­te­mät­tö­mäs­ti.

Lau­ri Kaar­ti­nen aloit­ti Jout­sen­lam­mel­la ovi­mie­he­nä, eli port­sa­ri­na vuon­na 1972. Ura jat­kui ai­na vuo­teen 1995 saak­ka, jol­loin elä­ke­päi­vät kut­sui­vat. Se, et­tä Kaar­tis­ta muis­tel­laan edel­leen läm­möl­lä, ei suin­kaan ole sat­tu­maa saa­ti tyh­jäs­tä syn­ty­nyt­tä le­gen­daa.

– Asi­a­kas­suh­de on kuin ih­mis­suh­de. Jos et sitä hoi­da, se me­nee it­ses­tään huo­nom­paan suun­taan, tie­tää Kaar­ti­nen.

– Hen­ki­lö­kun­nan mer­ki­tys asi­ak­kai­den viih­ty­vyy­teen on siis erit­täin suu­ri. Yli­ol­kai­suus ja yn­seys nä­ky­vät heti, hän jat­kaa.

Ker­ran muu­an ho­tel­li­vie­raat kut­sui­vat Lau­ri Kaar­ti­sen viek­koon­sa al­kuil­las­ta. Po­ruk­ka oli tul­lut erit­täin tu­tuk­si jo use­a­man vuo­den ajal­ta.

Kaar­tis­ta hie­man epäi­lyt­ti, sil­lä hen­ki­lö­kun­nan vie­rai­lu ho­tel­li­vie­rai­den luo­na ei luon­nol­li­ses­ti kuu­lu­nut ta­poi­hin. Vaih­to­eh­toa vie­raat ei­vät kui­ten­kaan an­ta­neet. Viek­koon saa­vut­ta­es­sa koko vie­ras­kat­ras oli­vat rin­gis­sä. Nai­sil­la oli yl­lään il­ta­pu­vut ja mie­hil­lä niin sa­no­tus­ti ko­vat kau­las­sa.

– Tääl­lä­hän on sel­väs­ti juh­la­het­ki, mut­ta ketä pi­täi­si on­ni­tel­la, ky­syi häm­mäs­ty­nyt Kaar­ti­nen.

Juh­la­ka­luk­si pal­jas­tui­kin Lau­ri Kaar­ti­nen it­se. Vie­raat pal­jas­ti­vat Kaar­ti­ses­ta teh­dyn re­lie­fin, jon­ka sit­ten juh­lal­li­sin me­noin luo­vut­ti­vat.

– Minä yri­tin sa­noa, et­ten minä re­lie­fin ar­voi­nen ole. Mel­kein sii­tä jo su­keu­tui rii­ta­kin, kun­nes sen sit­ten kii­tol­li­suu­del­la vas­taan otin, muis­te­lee Kaar­ti­nen men­nei­tä.

Port­sa­rin työn var­jo­puol­ta oli­vat tap­pe­lut. Nii­tä Lau­ri Kaar­ti­nen jou­tui rat­ko­maan erään jos toi­sen­kin. Hä­nen ai­koi­naan käy­tiin ha­na­kas­ti vä­lien sel­vit­te­ly­jä naa­pu­ri­pi­tä­jien nuor­ten mies­ten vä­lil­lä.

– Har­to­la­lai­set ja sys­mä­läi­set oli­vat ko­via tap­pe­li­joi­ta. Jos­kus hak­ka­si­vat toi­si­aan naa­ma pu­nai­se­na, Kaar­ti­nen muis­te­lee.

– Kän­ni­ses­sä on muu­ten voi­maa! Per­ke­le vie­köön kah­del­la­kin ovi­mie­hel­lä oli jos­kus te­ke­mis­tä, kun rau­hoi­tel­la piti, hän jat­kaa.

Ran­ta­si­pi­ket­jun ve­täy­ty­mis­tä ja Jout­sen­lam­men ala­sa­joa Lau­ri Kaar­ti­nen on seu­ran­nut hai­ke­a­na.

Yl­lä­tyk­se­nä lo­pet­ta­mi­nen ei tul­lut, sil­lä hil­jen­ty­mi­nen oli hä­nen mu­kaan­sa ha­vait­ta­vis­sa heti 1990-lu­vul­ta al­ka­en.

Mai­nit­ta­koon vie­lä lo­puk­si, et­tä ker­taal­leen Kaar­ti­nen pa­la­si elä­ke­päi­vil­tään ovi­mie­hek­si. Eräs tut­tu po­ruk­ka vuo­sien ta­kaa kävi Jout­sen­lam­mel­la muu­ta­ma vuo­si ta­ka­pe­rin. He ha­lu­si­vat ni­me­no­maan Kaar­ti­sen ovel­le vas­taan.

– Me­nin pai­kal­le, mut­ta sen sa­noin, et­tä ulos­heit­to­ja en suo­ri­ta, hän nau­rah­taa.

Juk­ka Huik­ko

Emeriina Tuominen

Emeriina Tuominen

Ilmastointikanavan suu, keinut ja rakennuksen seiniä. Tältä näyttää Joutsenlammen infra tänä päivänä. Kuvat ovat Emeriina Tuomisen vuonna 2011 ottamia.

Emeriina Tuominen