Pien­ten kun­tien luot­ta­mus­hen­ki­lö­joh­to ko­koon­tui rei­lu viik­ko sit­ten Kun­ta­ta­lol­le Hel­sin­kiin poh­ti­maan hal­li­tu­soh­jel­man vai­ku­tuk­sia pien­ten kun­tien tu­le­vai­suu­del­le. Olin mu­ka­na vie­mäs­sä kes­kus­te­lui­hin ja myös kun­ta- ja alu­e­mi­nis­te­ri An­na-Kai­sa Iko­sel­le Jout­san ään­tä.

Sat­tui­pa sil­mii­ni tä­män leh­den nu­me­ros­ta 46 il­moi­tus, jos­sa Jout­san kun­ta esit­tää Jout­san Seu­dun lu­ki­joil­le seu­raa­van ky­sy­myk­sen; ”Ha­lu­at­ko lah­joit­taa jou­lu­kuu­sen Jout­san to­ril­le?”

Sa­non­ta ”Suo­mi on yh­dis­tys­ten lu­vat­tu maa” konk­re­ti­soi­tuu pai­kal­li­ses­sa mit­ta­kaa­vas­sa. Vau­vas­ta vaa­riin -pe­ri­aat­teel­la ta­sa­ten ku­hun­kin jout­sa­lai­seen yh­dis­tyk­seen riit­tää 32 paik­ka­kun­ta­lais­ta. Lu­han­gas­sa on 22 kun­ta­lais­ta per re­kis­te­röi­ty yh­dis­tys.

Ai­na­kin 1990-lu­vul­la jout­sa­lais­lu­ki­o­lai­set kä­vi­vät it­se­näi­syys­päi­vän ai­koi­hin las­ke­mas­sa kynt­ti­lät san­ka­ri­hau­doil­le. Toi­vot­ta­vas­ti niin teh­dään ny­ky­ään­kin, sil­lä ky­sees­sä oli hie­no pe­rin­ne, joka pis­ti ajat­te­le­maan ih­mis­ten ja kan­so­jen koh­ta­loi­ta. Py­säyt­tä­viä asi­oi­ta, eten­kin kun sota rie­huu taas Eu­roo­pas­sa.

Tänä aa­mu­na se ta­pah­tui. Lo­ka­kuun vii­mei­se­nä aa­mu­na oli sa­ta­nut pak­su ker­ros en­si­lun­ta. Sii­nä sa­mas­sa pääs­sä­ni nap­sah­ti ja etäi­nen kul­ku­nen al­koi kil­ka­tuk­sen. Oli ai­ka al­kaa jou­lut­ta­maan.

Olen saa­nut ol­la puo­li vuo­si­sa­taa mu­ka­na eri­lai­sis­sa pal­ve­lu­teh­tä­vis­sä, kun­tien vi­ran­hal­ti­ja­na, pank­ki­mie­he­nä joh­ta­mis­teh­tä­vis­sä, yh­dis­tys- ja jär­jes­tö­toi­min­nas­sa, yrit­tä­jä­nä ja vii­mei­set run­saat kym­me­nen vuot­ta kun­ta­päät­tä­jä­nä.

Syk­syn an­keus on kä­sil­lä py­häin­päi­vän avail­les­sa mie­len syn­kei­tä lo­ke­roi­ta, jot­ka ke­vään ja ke­sän valo sul­ki­vat kuu­kau­sik­si. Tun­nel­maan so­pii va­el­lus hau­taus­maal­la. Jout­san kir­kon­mä­el­le­kin kä­ve­lee su­kun­sa edes­men­nei­tä muis­te­le­via. Osa tu­lee kau­kaa­kin sa­mal­la päät­te­le­mään mök­ki­kaut­ta.

Vie­tim­me iso­van­hem­pien päi­vää vii­me lau­an­tai­na. En ol­lut ai­kai­sem­min kuul­lut­kaan mai­ni­tus­ta päi­väs­tä, vaik­ka sitä on vie­tet­ty Van­hus- ja lä­him­mäis­pal­ve­lu­lii­ton aloit­tees­ta jo vuo­des­ta 1985 al­ka­en. No mi­kä­päs sii­nä! Kyl­lä iso­van­hem­muut­ta sie­tää­kin vä­hän juh­lia...

50 vuot­ta sit­ten, syk­syl­lä 1973 pai­kal­lis­leh­tem­me uu­ti­soi, kuin­ka Jout­san asun­to­ti­lan­teen heik­ko tar­jon­ta tar­koit­ti jar­rua te­ol­li­suu­del­le.

Mai­nos­lau­seet jää­vät mie­leen, hy­väs­sä ja pa­has­sa. Mie­leen­pai­nu­vuut­ta ta­voi­tel­laan kun­nis­sa, jois­sa in­nos­tut­tiin mie­li­ku­vab­rän­däyk­ses­tä vuo­si­kym­men, kak­si sit­ten. Kun­nan­ta­loil­la veis­tet­tiin tii­vis­tyk­siä oman paik­ka­kun­nan eri­tyi­syy­des­tä, usein mai­nos­toi­mis­ton avus­tuk­sel­la.

Syys on tul­lut. It­se ku­kin voi to­de­ta jäl­leen yh­den ih­mi­se­lon ai­nut­ker­tai­sis­ta ke­sis­tä las­keu­tu­neen muis­to­jen uni­me­reen, ka­to­a­van sen sy­viin ja vii­le­ne­viin ve­siin pi­me­ne­vän syk­syn ede­tes­sä väis­tä­mä­tön­tä mars­si­aan.

Syk­sy. Sa­don­kor­juu. Lä­he­tän ter­vei­se­ni ko­ti­töl­li­ni pi­has­ta, jos­sa ih­me­tel­lään kas­vun ih­met­tä. Vii­me ai­koi­na in­nos­tuk­se­ni vil­je­lyyn on yl­lät­tä­en roi­hah­ta­nut.

Va­roi­tuk­sen sana: ener­gi­a­kes­kus­te­luun ryh­ty­mi­ses­sä on ris­kin­sä. Ryh­dyn­pä sil­ti ja ihan täl­lai­sen ta­van tal­laa­jan nä­ke­myk­sil­lä.

Jout­sas­sa yk­si yli­voi­mai­sim­mis­ta val­teis­ta on, et­tä tääl­lä lä­hes kaik­ki tun­te­vat kaik­ki. Tä­män voi­si joku ko­kea heik­kou­te­na tai huo­no­na asi­a­na, mut­ta ko­ko­nai­suu­des­saan se avaa to­del­la pal­jon mah­dol­li­suuk­sia. Yh­teis­työn ja kun­nan ke­hit­tä­mi­sen kan­nal­ta ei tätä tu­han­sien ih­mis­ten ver­kos­toa vaih­tai­si.

Har­voin tu­lee kii­tel­tyä päät­tä­jiä tai vir­ka­mie­hiä on­nis­tu­nees­ta kun­ta­mark­ki­noin­nis­ta. En nyt­kään sitä ko­vin ”jout­sai­sas­ti” tee, tai eh­kä juu­ri niin? Syy­tä on kui­ten­kin nos­taa hat­tua ja ku­mar­taa sil­le, tai niil­le hen­ki­löil­le, jot­ka kek­si­vät pal­ka­ta sym­paat­ti­set Nina ja Lore Back­man­nin te­ke­mään ko­ti­seu­dus­tam­me mark­ki­noin­ti­vi­de­oi­ta.