Kurkiauran koulun 3.-4. luokkalaiset innostuivat Uutisten viikolla kirjoittamaan ajatuksiaan ylös mielipideteksteiksi. Tässä muutamia koululaisten tuotoksia:
Mielestäni koulussa on liian vähän teknisen käsityön tunteja. Teknisellä käsityöllä on selkeä merkitys koulumenestykseen. Tekninen käsityö auttaa rauhoittumaan ja keskittymään. Tekninen käsityö myös kehittää hienomotoriikkaa ja keskittymiskykyä.
Nämä taidot ovat todella hyödyllisiä. Mielestäni teknistä käsityötä pitäisi lisätä kouluviikkoihin niin, että sitä olisi vähintään neljä oppituntia viikossa. Lisäksi haluaisin ehdottaa, että koulun jälkeen voisi olla teknisen käsityön kerho. Esimerkiksi kun tulen kouluun minusta tuntuu, että koulupäivä kaipaisi jonkinlaista piristystä jonka voisi saada esimerkiksi teknisestä käsityöstä.
Lisäksi hienomotoriikka ja keskittymiskyky, joita tekninen käsityö kehittää, auttavat esimerkiksi äidinkielessä, matematiikassa ja liikunnassa.
Rasmus Hepola
Minä herään yleensä klo 6.00. Minulla on yöheräilyjä klo 3.00-5.00 ja uneni on katkonaista, mutta hyvää ja kun herätyskello soi, niin saatan jäädä 5–7 minuutiksi makaamaan. Jaksan mennä kouluun ja saan energiaa, kasvua ja terveyttä hyvästä unesta.
Ei kannata valvoa arkipäivisin liikaa, ettei tule äkkipikaisuutta, pahoinvointia tai rajua väsymystä. Toivon, että lapset eivät valvoisi niin paljon, koska se voi muuten heikentää vastustuskykyä, terveyttä ja hidastaa kasvua.
Nämä ovat yleisimmät lasten väsymyksen oireet: pahoinvointi aamulla, jos on herkkämahainen lapsi, tai herkkä saamaan pahan olon yms., äkkipikaisuus ja äkäily sekä helppo saamaan riidan aikaan väsymyksen takia, esim. saattaa äkäillä, riidellä vanhemmille ja haluaa olla yksin.
Tässä on hyvä iltarutiini: kevyt iltapala esim. banaani, lapsen lempi kevyt ruoka, maitoa tai vettä koska ei ole hyvä syödä illalla liikaa sokeria, koska se nostattaa energiaa ja sitten uni ei varmasti tule. Sitten hampaiden pesu yms. ja sitten nukkumaan. Noin 3.-4. luokkalainen tarvitsee unta noin 10-8h.
Cristel Hedman
Roskaaminen on vakava asia. Roskaaminen saastuttaa ja uhkaa eläinlajeja. Haluaisin, että ihmiset heittävät roskat roskiin eikä luontoon. Haluaisin, että kukaan ei roskaa koska se saastuttaa ja on tyhmää toimintaa. Lajittele roskat ja kierrätä kunnolla!
Eero Halinen
Minun pitää herätä aikaisin, koska taksi on aikaistunut ja tulee vartin aikaisemmin kuin viime vuonna. Koulukin voisi myös alkaa vähän myöhemmin, että lapset saavat unta.
Mielipiteeni ovat, että tarvitsen vain paljon enemmän unta, että jaksan oppia, koska taksi tulee liian aikaisin. Aikuisillakin on vastuu, että lapset menisivät ajoissa nukkumaan ja lapset tarvitsevat enemmän unta kuin aikuiset.
Parannusehdotukset tai toiveeni ovat, että taksi tulisi myöhemmin. Taksi tuli viime vuonna klo 8.05 ja nykypäivinä 7.50. Minun pitää herätä aikaisin että kerkeän tehdä aamutoimet. Minulla on myös harrastuksia aika paljon.
Tarvitsen paljon unta. Jos taksi tulisi myöhemmin saisin enemmän unta eikä tarvitse herätä aikaisin. Olen myös huomannut, että en jaksa koulussa opiskella kun en saa tarpeeksi unta.
Koulumatkani on kilometrin pitkä matka ja vielä kun on paljon pakkasta niin tulee todella kylmä. Siihen kuinka lämmin tai kylmä on ei voi vaikuttaa. Mutta olisi kiva jos taksi tulisi vaikka postilaatikolta hakemaan.
Ikinä ei voi tietää että monelta taksi tulee ja monelta meidän pitäisi lähteä kävelemään. Aina ei voi tietää että miten väsynyt olen, välillä ei jaksa edes nousta sängystä kun herätys on niin aikaisin. Äitini vei meidät kun oli pimeää kun meidän lähistöllä on liikkunut susia.
Nella Tanttu
Lapsella on oikeus päättää mitä harrastaa. Lapselle pitäisi olla enemmän mahdollisuuksia harrastaa, koska lapsi saa siitä taitoja. Lapselle pitäisi olla enemmän paikkoja missä voi harrastaa.
Mielestäni pitäisi olla enemmän paikkoja missä harrastaa, koska harrastuksista oppii uutta. Mielestäni lapsella pitäisi olla ainakin yksi harrastus.
Selma Puura
Mikä on lapsi töihin päivä?
– Päivä milloin lapsi pääsee töihin. Päiviä pitäisi olla enemmän.
Miksi pitäisi olla enemmän?
– Enemmän töissä oleminen voi auttaa tulevaisuudessa. Niitä pidettäisiin joka kolmas kuukausi.
Veeti Laitinen
Joutsan alueen tapahtumia ja menovinkkejä