Eräs mies oli mat­kal­la mö­kil­leen Kor­pi­lah­del­ta Toi­vak­kaan, kun epä­re­hel­li­nen moot­to­ri­sa­han myy­jä yl­lät­ti hä­net. Vas­ta pe­ril­le mö­kil­le pääs­ty­ään hän ym­mär­si os­ta­neen­sa luk­ko­vi­al­li­sen sa­han, joka ei toi­mi­nut. Sa­ma­na päi­vä­nä pai­kal­le il­mes­tyi eräs met­su­ri, joka to­te­si, et­tä sa­ha­si pi­tää vie­dä kor­jat­ta­vak­si ja jat­koi mat­kaa.

Seu­raa­va­na päi­vä­nä pai­kal­le osui ky­lä­läis­ten ar­vos­ta­ma kir­ves­mies. Hän­kin to­te­si, et­tä isom­mil­la paik­ka­kun­nil­la on hy­viä eri­kois­liik­kei­tä, jois­sa saat kyl­lä sa­ha­si kun­toon ja hän­kin jat­koi mat­kaa. Mut­ta sit­ten sa­ma­na il­ta­na kir­vee­nis­ku­ja kuul­tu­aan puu­pi­non vie­reen saa­pui al­ko­ho­li­soi­tu­nut mök­ki­naa­pu­ri Rai­mo. Kun hän näki mie­hen rik­ki­näi­sen sa­han, hä­nen tuli tätä sää­li. Hän kävi ha­ke­mas­sa lii­te­ris­tään työ­ka­lu­ja, al­koi tut­kia vi­kaa ja lo­pul­ta kor­ja­si sa­han.

Mies yrit­ti kor­va­ta työn se­te­lil­lä, mut­ta Rai­mo ei huo­li­nut sitä, vaan sa­noi, et­tä jos et täl­lä pär­jää, niin tule ky­sy­mään, niin te­roi­tan vie­lä ket­jun vii­lal­la­ni. Kuka näis­tä kol­mes­ta si­nun mie­les­tä­si oli kau­pois­sa pe­te­tyn mie­hen lä­him­mäi­nen?

Edel­li­nen ta­ri­na muu­ta­man vuo­den ta­kaa tuli en­sim­mäi­se­nä mie­lee­ni, kun ajat­te­lin en­si sun­nun­tain ai­het­ta, Lä­him­mäi­nen. Vir­si 431(J.L Ru­ne­berg) al­kaa ky­sy­myk­sil­lä: Ken on mun lä­him­mäi­se­ni ja ketä eläis­sä­ni, myös mi­nun tu­lee ra­kas­taa kuin omaa it­se­ä­ni? Vain isä­ni tai äi­ti­ni tai vel­je­ni, si­sa­re­ni tai par­hain ys­tä­vä­ni. Toi­nen sä­keis­tö jat­kuu: Oi Her­ra, kaik­ki pääl­lä loit lä­him­mäi­sik­sem­me. Myös kie­lel­tään ja us­kol­taan niin vie­raat toi­sil­lem­me. Kun si­nul­ta saa hoi­van­sa myös kau­kai­nen maa, kan­sa sen, niin ke­tään tor­ju em­me.

Kun olen seu­ran­nut tuo­ta maam­me hal­li­tuk­sen hor­ju­vaa al­ku­tai­val­ta, olen miet­ti­nyt mi­tä­hän Jee­sus oli­si tuu­man­nut jul­ki­tul­leis­ta ko­huis­ta? Oli­si­ko hän ky­sy­nyt, se teis­tä toi­mit­ta­jis­ta, joka ei ole teh­nyt syn­tiä, kir­joit­ta­koon en­sim­mäi­sen ot­si­kon mi­nis­te­rin van­hois­ta kir­joi­tuk­sis­ta. Sen jäl­keen eh­kä tuu­man­nut mi­nis­te­ril­le: Mene, älä­kä enää lä­him­mäi­ses­tä­si pa­haa kir­joi­ta.

Tuo vir­si päät­tyy sa­noi­hin: Suo ko­vuu­te­ni an­teek­si, oi ra­kas Jee­suk­se­ni, ja ar­mol­la­si uu­dek­si luo kyl­mä sy­dä­me­ni. Se läm­mi­tä ja peh­mi­tä, niin avoin se taas kai­kil­le on lä­him­mäi­sil­le­ni.

Sa­ka­ri Tork­ki, ke­sä­kant­to­ri