Tenorit Olavi Suominen (vas.), Jere Martikainen ja Joonas Eloranta sekä pianisti Johannes Karhapää ovat tuttu esiintyjänelikko Maapirtillä. Tämän kesän konsertti oli Maapirtin 70-vuotisjuhlakonsertti.
Tarja Kuikka
Maapirtillä Marjotaipaleessa päästiin eilen illalla nauttimaan oopperasävelmistä, kun Suomen Kansallisoopperan tenorit Olavi Suominen, Joonas Eloranta ja Jere Martikainen esiintyivät siellä pianisti Johannes Karhapään säestyksellä.
Tenoreiden konserttia voi kutsua Maapirtillä jo perinteeksi, sillä se järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2018 ja sittemmin tenorit ovat vierailleet esiintymässä talossa joka kesä. Tosin viime vuonna kokoonpano oli hieman poikkeava, sillä Jere Martikaisen sijaan esiintymässä oli korealainen Halim Shon, hänkin kansallisoopperan oopperalaulajia.
Kaikki kolme tenoria Suominen, Eloranta ja Martikainen ovat toimineet kansallisoopperan oopperalaulajina vuodesta 2019. Sitä ennen he ovat laulaneet kansallisoopperan kuorossa ja olleet kiinnitettynä eri oopperajuhlakuoroihin tai vierailleet solistina eri oopperoissa.
Maapirtille tenorit on saanut palaamaan vuodesta toiseen yleisö. Joonas Eloranta totesi koko paikan miljöön ja yleisön tehneen jo ensimmäisellä kerralla vaikutuksen. Kertaakaan Eloranta ei ole kyseenalaistanut sitä, mennäänkö Maapirtille esiintymään. Ei myöskään Olavi Suominen.
– Aina on tullut, että mennään vaan. Ja hyvä tunnelma on aina ollut ja on otettu lämpimästi vastaan, Suominen kiitteli.
– Täällä on jotenkin niin vastaanottavainen tunnelma aina. Hyvä meininki, myös Jere Martikanen kehui.
Maapirtillä tenorit ovat esiintyneet alun perin sen myötä, että heistä Suominen tuntee Joutsan vapaa-ajan asukkaisiin lukeutuvan Tapani Isokiven.
Maapirtin konsertissa kuultiin muun muassa aarioita oopperoista Lemmenjuoma, Sevillan Parturi, MacBeth ja Aida. Joutsan itäisen maa- ja kotitalousseuran järjestämää konserttia oli kuuntelemassa yleisöä salin täydeltä.
Tarja Kuikka
Joutsan alueen tapahtumia ja menovinkkejä