Kunta soittaa??

  • Tämä aihe on tyhjä.
Esillä 2 viestiä, 1 - 2 (kaikkiaan 2)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • #20921 Vastaa
    Nina Kuikka
    Vieras

    Kunnasta soitetaan sellaisille 80 vuotta täyttäneille henkilöille, jotka eivät ole palvelujen, esim. kotihoidon tai seniorikeskuksen, piirissä. Puhelut on aloitettu torstaina 7.5. Kirjaston henkilökunta tekee soittoja oman työnsä ohessa – saattaa siis mennä aikaa, ennen kuin on kaikki tavoitettu. Kaikkien puhelinnumeroita ei ole löydetty, ja ihan jokaista ei tavoiteta, vaikka yritetään soittaa useamman kerran. Tällaisessa tapauksessa kunnan kotihoito yrittää tavoittaa henkilön myöhemmin. Kirjaston väki kiittää hauskoista puheluista, yleensä keskustelu on lopetettu hymyssä suin. Toivottavasti puheluihin vastaajat ovat kokeneet samoin!

    #20884 Vastaa
    Eeva Harju
    Vieras

    Luin tekstin,että soitetaan 80 vuotta täyttäville. Olen vaan aika skeptinen…soitetaanko todella kaikille. Olen ollut asiasta keskusteluissa ja kuullut surullisia ’tarinoita’… Onhan tässä jo ollut tätä aikaa, tuleeko nyt todella näin tapahtumaan. Onhan siellä käytössä nyt listat, mistä osoitteet löytyy. Ikäihmiset nimittäin keskustelee keskenään, ja sitten väliin jäävät kokee; ei minusta välitetä. Ps. Toivottavasti myös keskustelu on asiakaslähtöistä? Koska tietoa meille tulee joka tuutista. Kesämielellä… korona pois !!

Esillä 2 viestiä, 1 - 2 (kaikkiaan 2)
Vastaa aiheeseen: Kunta soittaa??

Keskustelukanavan pelisäännöt:

Keskustelukanavalla esiinnytään omalla nimellä.

Lähetetyt viestit eivät päivity heti viestiketjuun, vaan ne kulkevat Joutsan Seudun toimituksen käsittelyn läpi. Käsittely ja julkaisu pyritään hoitamaan mahdollisimman nopeasti, mutta esimerkiksi viikonloppuna ja iltaisin lähetettyjen viestien julkaisu voi kestää seuraavaan arkipäivään.

Epäasiallisia tai laittomia viestejä ei julkaista.

Keskustelukanavaa ei myöskään ole tarkoitettu korvaamaan maksullista lehti-ilmoittelua. Kanavalla ei julkaista esimerkiksi yhteystietoja tai tapahtumien ennakkomarkkinointia.

Joutsan Seudun toimitus julkaisee harkintansa mukaan keskustelukanavalle lähetettyjä viestejä myös Joutsan Seudun paperiversiossa.

Tietosi: