Joutsan pinta-alasta lähes viidennes on vettä. Luhangassa osuus ylittää 30 prosenttia. Siinä missä Luhangan maisemaa hallitsee jylhä Päijänne, Joutsassa vesistöt ovat pienipiirteisempiä. Jääsjärven, Suonteen ja Viherin lisäksi kunnassa on parisataa muutakin allasta.

Seutukunnan järvet ja niiden maisemat rikastuttavat kesää riemastuttavan monipuolisesti. Rutiineiksi voinee laskea rantasaunailun, laiturinnokassa lillumisen ja kumiveneilyn, jotka edellyttävät vain maltillista ponnistelua.

Hieman enemmän viitseliäisyyttä vaatii rituaali, jossa mukuloille tehdään mato-onget. Syötit kaivetaan pellonpientareesta ja pirpanat parkkeerataan rantaan narraamaan särkiä halsteriin. Ensimmäisten kalareissujen jälkeen unissa esiintyy rantaveden tyvenessä pomppiva punavalkoinen koho.

Aktiivisuuden aste on vapaasti säädettävissä lintujen tarkkailussa, josta kiinnostuneita paikalliset vesialueet hemmottelevat. Joutsansalmessa keskellä kylää pulahtelee silkkiuikku, kauempana huutelevat kuikka ja härkälintu. Harvinaisuuksiakin on bongattu: Joutsan Myllynkoskella tavattiin elokuussa 2021 kuningaskalastaja.

Vesi yhtyy toiseen myös Viherinkoskessa Joutsassa ja Rutajoessa Leivonmäen kansallispuistossa. Viherissä on museosilta ja kalliomaalauksia, Rutajoessa järvitaimenen happirikas kutualue. Rutajärven ja Päijänteen korkeusero on 45 metriä, joten koski kuohuu ja kohisee. Kalliomaalauksia on myös Päijänteen rannoilla, muun muassa Avosaaressa Luhangassa.

Sulokkaan Suonteen luonnonnähtävyys Maljakivet on sekin oivallinen kesäretkikohde. Jään ja aallokon veistämien rapakivitattien luo päästäkseen on nähtävä vaivaa, jos veneretkeä komealla järvellä tohtii vaivana pitää. Rantautua sopii vaikkapa Suonteen regatan tukikohtaan Möykkysaareen, joka teiniaikoinani oli vielä luonnontilassa nuotiopaikkaa lukuun ottamatta.

Jos pomppiva koho ja katiska kotirannassa eivät tyydytä, paremman saaliin toivossa voi tarttua uistimeen ja verkkoihin. Mikäpä näillä vesillä soudellessa.

Pauliina Raento

YLÄKUVA: Auringonlasku Angesselällä. Kuva: Marko Nikkanen.