Kävin viettämässä viikonloppua pääkaupungissa. Ohjelmaan kuului yleisen ihmettelyn lisäksi taidenäyttely Ateneumissa ja konsertti Kulttuuritalolla. Kumpaakin tapahtumaa leimasi tavaton väenpaljous, joka tietenkin viesti siitä, että monet meistä kaipaavat sielunruokaa nimeltä kulttuuri. Näiden tapahtumien välissä piti huolehtia myös ravitsemuksen tasapainosta ja käydä nauttimassa ravintolakulttuurista ns. pitkän kaavan mukaan.
Runsaasta ravintolatarjonnasta valikoitui kohteeksi kohtuullisen tunnettu ja arvostettu paikka keskeltä kesäisen Helsingin urbaania sykettä. Kylläpä agraarijullikan kelpasi olla passattavana! Vai mitenkä lie?
Kun päivällisen suorittava osuus oli edennyt vaiheeseen, jossa asianmukainen ruokajuoma – tässä tapauksessa espanjalainen punaviini – tuotiin pöytään, aloitti edeskäypä innottoman yksinpuhelun. Monologin tarkoituksena oli valaista asiakkaalle muun muassa valitun viinin historiaa, viljelyn taustaa, rypäleen ja kasvupaikan rautapitoisen maan laatua. Mainituksi tuli myöskin maakunta, jossa toistasataa vuotta vanhat viiniköynnökset sijaitsevat ja kuinka mereltä saapuvat sumupilvet pitävät paikallisen pienilmaston juuri tälle rypäleelle sopivana.
Ulkoa opetellulla tarinalla ja aterian kalliilla hinnalla pyrittiin luomaan mielikuva ”elämää suuremmasta” kulinaarisesta kokemuksesta. Se siitä!
Kotisuon laitaan palattuani tuumailin vielä menneen viikonlopun kokemusta ”suuressa maailmassa” ja peilasin sitä tähän tosiolevaiseen agraariin arkeen. Tulin siihen lopputulemaan, että melkoista luksustahan tämä joutsalaisuus ja pienkuntaelämä lopulta onkin!
Jos vaikka haluan tuoretta kalaa, niin haen Matilta kuhat ja muikut. Läheisestä järvestä nostettu hirmuhauki ilmestyy porraspieleen pyytämättä ja yllättäen naapurin isännän kalareissun tuliaisena. Hirvipaistoksen liha on syksyllä juossut passiin Tanttulan takana, ”siinä seurakunnan maan rajalla, missä on se puroryteikkö”.
Juomaksi Eilan tekemää sahtia ja leipomuksiin tuoreita kananmunia Leenalta. Raparperit kasvimaalta, mustikat ”ihan tuosta muuntajan takaa”, puolukat ”rannan väliltä”, hillat Haapasuolta, karpalot Harvastensuolta ja kanttarellit Hovinkankaalta. Kyllä tiedetään ilman esitelmiä, mistä ja keneltä ruoka tulee ja kuinka läheltä ja kuinka hyvää!
Jos katsantoa laajennetaan, niin henkistä nälkäämme tyydyttävät vaikkapa Risto kumppaneineen tai Maija kesäkonserteillaan ja monet muut toimijat. Taso on korkea ja puhutteleva.
Kyllä lähtee isompikin nälkä aivan näillä meidän omilla eväillä, ei tarvitse välttämättä maailman ääriin lähteä, eikä espanjalaisilla saduilla tuotteita koristella! Suoraan tekijöiltä suuhun ja silmään ja korvaan! Ilman välistä vetäjiä ja tyhjän selittäjiä! Maistuu hyvältä!
Kainuusta löytyy kuulemma pikkuinen pessimistinen pitäjä; mikähän lie?
Jos näin, niin olkoon Joutsa sitten pieni, mutta vakaa optimistijolla järvenselän sivumyötäisessä suvituulessa! Kyllä meidän kelpaa!
Jouni Lavia
YLÄKUVA: Savukalaa ja sahtia. Kuva: Eija Lavia.
Loading ...
