Kaikkihan tietävät Facebookin. Viime vuosina nuoriso on tehnyt sieltä joukkopaon Instagramiin, TikTokkiin sekä sellaisiin sosiaalisen median muotoihin, joista tietämiseen minäkin olen liian boomeri. Nykyisin Facebookia asuttavat mutsit ja fatsit, rakkaat mummomme, pappamme sekä vanhat piiat ja peräkamaripojat. Nykykielellä siis boomerit. Voisi luulla, että meininki olisi tämän myötä asiallinen kuin kahvikutsuilla. Vaan eipä ole.
Boomerit pesivät etenkin lehtijuttujen keskusteluosioilla, mutta asiatonta viestintää on havaittavissa kaikkialla, missä on lupa kirjoittaa. Erityisen suosittuja arvostelun kohteita ovat julkisuuden henkilöiden ulkonäkö, paino sekä vaan olemassaolo.
Idean tähän kolumniin sain rakkaasta kotikunnastani. Meillä Luhangassakin on oma Facebook-ryhmä. Vaikka mukaan mahtuu myös säädyllistä keskustelua (tietysti on myös hyvin käyttäytyviä boomereita), aika ajoin meno äityy ilkeäksi kuin yläasteen välitunnilla. Hommat eskaloituvat sekunneissa. Oma vaikeutensa on elekielen puuttuminen: teksti on helppo ymmärtää väärin. Se ei silti selitä sitä kettuilun määrää ja pahan olon purkamista, mikä somessa velloo.
Seurasin jonkin aikaa paikallista ryhmää sivusta, kunnes naiivisti mainostin siellä omaa keikkaani. Pian minut vetäistiin mukaan johonkin jupakkaan – koska olin kertonut kuinka ihanaa on asua Luhangassa. Tämä oli liikaa ja pian olin julkisen vitsin kohteena. Luulin olleeni kovaksi keitetty luu, mutta en ollut yhtään parempi. Kynnet tanassa kuin keskisuomalainen villikissa olin valmiina vastahyökkäykseen.
Maltoin itseni.
Jos aina ennen nuoriso on ollut pilalla, nyt me boomerit saisimme ottaa heiltä oppia. Internetnatiivit ovat kasvaneet erilaisessa maailmassa kuin minä tai äitini ikäluokka. Barbarismi sulaa hiljalleen pois ja tilalle tulee oikeasti tervettä kommunikaatiota. Boomerinkin on mahdollista kasvaa. Sen sijaan, että ottaa silmän silmästä, voi olla, kuten amerikkalainen sanoo: bigger person.
Sanna Klemetti
Loading ...
