Joutsalainen Merja Himanen on valittu Joutsan Vuoden kirjastonkäyttäjäksi. Tunnustus ahkerasta ja monipuolisesta kirjaston käyttämisestä annettiin Joutsassa jo 11. kerran.

– Merja on erittäin aktiivinen digitutor, hän on ollut ahkerista tutoreista se kaikkein ahkerin! Nykyisessä kirjastolaissa mainitaan kirjaston tehtävä demokratian ja aktiivisen kansalaisuuden edistäjänä, eli Merjahan, kuten toki kaikki digitutorit, jopa tekee kirjaston tehtäviä! Digiasioissa ihmisten auttaminen on ihan perustavanlaatuista ruohonjuuritason demokratiatyötä. Käyttää Merja kirjastoa muutenkin, hän on ahkera lainaaja, perusteli kirjasto- ja kulttuuritoimen esimies Nina Kuikka valintaa.

Vaikka tutorina toimivalla Himasella digiosaamista on, ei e-kirjat tai äänikirjat ole hänen juttunsa, vaan hän tykkää lukea kirjoja perinteisessä muodossa. Jo lapsena Himanen viihtyi kirjojen parissa, mutta ruuhkavuosina lukeminen jäi vähemmälle. Nyt Himanen on ollut puolitoista vuotta eläkkeellä ja lukemisesta on tullut uudelleen harrastus.

Himasella ei niinkään ole yhtä mieluista genreä, mutta niin dekkarit, psykologiset trillerit, historialliset romaanit kuin omaelämänkerrat kiinnostavat häntä. Suosikkikirjailijoikseen Himanen mainitsee Ilkka Remeksen, Max Seeckin ja edesmenneen Harri Nykäsen.

Mielenkiintoisen kirja-arvostelun osuessa silmiin Himanen näpyttelee usein nopeasti teoksesta varauksen seutulainauksella, jossa tälläkin hetkellä on muutama varaus sisässä.

– Täytyy todeta, että mielestäni meillä on Joutsassa melkoisen hyvät ja laajat kirjastopalvelut, kuten seutulainaus ja omatoimikirjasto. Varmasti jokaiselle löytyy sopiva tapa käyttää kirjaston palveluita, kiittelee Himanen.

Seuraavaksi Himanen aikoo lukea Elina Backmanin esikoisromaanin Kun kuningas kuolee, joka pohjautuu osaksi Hartolan maisemiin.

Jonna Keihäsniemi

Merja Himanen on sekä ahkera digitutor että lainaaja, ja näillä perusteella hänet palkittiin Vuoden kirjastonkäyttäjäksi.