
Kansainvälisen Savusaunaklubi ry:n tämänkertainen tutustumisretki suuntautui Joutsaan Löylyä Elämää ry:n saunoille viime viikon lauantaina, kahdentoista hengen voimin. Vuodessa klubi käy vierailemassa ja tutustumassa 5–6 kertaa eri paikkoihin. Reissut rennossa porukassa samanhenkisten ihmisten mukana lisäävät osaamista ja ymmärtämistä niin itse saunomisesta kuin saunakulttuurista.
Ensisijaisesti retket kohdistuvat savusaunoihin aina mahdollisuuksien mukaan, ja kun uusia paikkoja löytyy. Retkiä toteutetaan jäsenten kesken niin Suomessa kun Suomen rajojen ulkopuolella.
Klubi on perustettu vuonna 1995 ja aktiivista toimintaa on riittänyt vuodesta toiseen. Jäsenmäärä klubilla on noin 200 henkeä. Klubi on vieraillut viimeksi Löylyä Elämään ry:n vieraana vuonna 2003, Joutsassa järjestetyn kansainvälisen saunakonferenssin yhteydessä. Tuolloin eivät vielä olleet nykyiset saunatilat valmiita, mutta saunomaan päästiin kuitenkin Huttulan savusaunassa.
Jokainen sauna on omanlaisensa uniikki tila. Saunojille pääasia ovat tietenkin hyvät löylyt, mutta suureen arvoon jäsenten keskuudessa nostetaan myös läheinen vesistö. Sillä ei koeta olevan merkitystä, onko kyseessä järvi, meri, joki vai jokin muu, mutta palju ei kuulemma luonnon vesistöä korvaa. Valtaosa jäsenistä harrastaa saunasta pulahtamisen lisäksi myös avantouintia, joka osaltaan selittää läheisen vesistön tärkeyden.
Löylyä Elämään ry:n saunoilla kiitosta saivat ihanan tunnelman lisäksi niin upea järvimaisema kuin monelle ensikerran kokemus holvisaunasta.
– Saunamme on rakennettu kokonaisuudessaan maan alle, niin saunat kuin takkatupa. Löylyä Elämää Ry vuokraa tiloja niin yksityisille kuin yrityksillekin. On aina mukava saada myös muita saunaseuroja tutustumaan tiloihimme, kertoo puheenjohtaja Heta-Maija Hintikka.

Kun saunaretkiä karttuu useampi vuoteen, on hyvä palata ajassa taaksepäin ja muistella menneitä retkiä ja erilaisia saunoja. Kaikista mieleenpainuvimmaksi saunaksi keskustelussa nousi Sastamalassa sijaitseva Rudolfin Keidas.
Virtaavan veden vieressä koettu sauna on ollut myös mieleenpainuva kokemus. Sopiva ajomatka päivän saunaretkelle on kuulemma yleensä suuntaansa noin 2–3 tunnin ajomatkan etäisyydellä.
Keskustelimme takkatuvan pöydän ääressä myös ikuisuuskysymyksestä, eli löylyveden lämpötilasta. Löylyä ei ensinnäkään kuulu heittää, löylyä luodaan. Kiukaalle mielellään lämpöistä vettä, jotteivat kivet suotta jäähdy ja löylyt jää vajaaksi. Suurta merkitystä vedellä ei kuitenkaan ole.
Vierailun lopuksi Kansainvälinen Savusaunaklubi lahjoitti Löylyä Elämään Ry:lle, klubin jäsenen, kirjailija Heikki K. Lyytisen teoksen Terve löyly. Kirja yllättää kokeneenkin savusaunojan niin tiedolla, kokemuksella kuin tunteella, saatellessaan lukijan aikamatkalle saunasanojen syntysijoille, saunasivistyksen lähteille sekä tiedostavaan ja hyvinvointia edistävään, kestävän kehityksen saunomiseen.
Emma-Elina Hintikka
Yläkuvassa Kansainvälisen Savusaunaklubin vieraita Löylyä Elämään Ry:n saunoilla Joutsan Vallaspellossa. Kuvassa pöydän ääressä myös Löylyä Elämään -yhdistyksen puheenjohtaja Heta-Maija Hintikka. Kuva: Emma-Elina Hintikka