
Luhangan kunnanhallitus päätti maaliskuussa myöntää Luhangan Vesihuolto Oy:lle 21.000 euroa konsernilainana, joka on oltava maksettuna takaisin kunnalle viimeistään 31.12.2025. Lisäksi kunnanhallitus päätti valtuuttaa kunnanjohtajan tekemään selvityksen Luhangan Vesihuolto Oy:n tilasta, ja tuomaan sen kunnanhallitukselle tiedoksi viimeistään 31. toukokuuta.
Mahdollisista yhdistymisneuvotteluista Joutsan Vesihuolto Oy:n kanssa kunnanhallitus on luvannut esittää kantansa ennen heinäkuuta.
Luhangan Vesihuolto päätti hakea omistajaltaan eli Luhangan kunnalta lainaa erääntyneen laskun maksamiseen. Samaisessa kokouksessa hallitus päätti esittää kunnanhallitukselle, että se aloittaisi yhdistymisneuvottelut Joutsan Vesihuolto Oy:n kanssa taloudellisiin syihin vedoten.
– Muutamia neuvotteluita on käyty lähiaikoina ja niitä jatketaan. Yhtiöllä ei ole tällä hetkellä toimitusjohtajaa, eikä sellaista olla palkkaamassa. Hallituksessa on lain vaatima määrä jäseniä ja se vastaa asioiden hoitamisesta. Odotamme myös Joutsan kuvioiden selviämistä, toteaa Luhangan Vesihuolto Oy:n hallituksen puheenjohtaja Martti Viinikainen.
Viinikainen viittaa Joutsan kunnan tänä keväänä aloittamaan selvitystyöhön, jolla kartoitetaan Joutsan ja Luhangan kuntien alueella toimivien vesihuoltolaitosten nykytilaa sekä vesiosuuskuntien yhdistymisvalmiutta vesihuoltolaitoksiin. Joutsan tekninen johtaja Arttu Mönkölä täsmentää, että vesiosuuskuntia on lähestytty kyselylomakkein ja vastausten koonti on parhaillaan vaiheessa.
Vesihuollon hallituksesta eroja toisensa perään
Luhangan Vesihuolto Oy:n hallituksen erobuumi käynnistyi viime keväänä Heikki Kiviniemen erotessa 1. huhtikuuta. Kiviniemen eron syynä oli jyrkät erimielisyydet Luhangan Vesihuolto Oy:n toiminnasta ja tulevaisuudesta silloisen hallituksen puheenjohtajan kanssa.
Seuraavana Aki Virtaniemi esitti oman eronpyyntönsä hallituksen puheenjohtajan tehtävästä marraskuussa. Virtaniemi perusteli eroa muun muassa suurella tehdyllä työmäärällä, joka on johtunut edellisen hallituksen virheitä korjatessa ja tekemättä jättämiä asioita paikkaillessa. Virtaniemen mukaan myös toimintaympäristö oli käynyt mahdottomaksi tällaisessa tilanteessa, jossa omistajataholta eli kunnalta ei annettu apua esimerkiksi tilapäisen toimitusjohtajan palkkaamiseksi. Virtaniemi totesi sotkun selvittämisen kuuluvan heille, jotka ovat sen aiheuttaneetkin.
Joulukuussa eroja pyysivät Sakari Halmemies ja Mauri Renlund. Halmemies kirjoitti asiantuntemuksen poistuneen yhtiön hallituksesta, eikä hän näin ollen nähnyt hallituksella toimintaedellytyksiä. Halmemiehen mukaan olisi viisasta, että Luhangan kunta ottaisi vesihuollon hoitoonsa ilman erillistä osakeyhtiötä. Renlund pyysi eron henkilökohtaisista syistä.
Näin ollen tämän vuoden helmikuussa yhtiön hallituksessa oli vain yksi jäsen, Marja-Leena Nurminen. Yhtiöjärjestyksen mukaisesti hallituksessa tulee olla minimissään kolme jäsentä. Kokouksessaan 27.2. kunnanhallitus nimesi hallituksen puheenjohtajaksi Martti Viinikaisen ja jäseneksi Kimmo Laineen.
Luhangan Vesihuolto Oy:llä ei ole tällä hetkellä toimitusjohtajaa, sillä aiemmin toimitusjohtajana toiminut Risto Salonen irtisanoutui tehtävästä tämän vuoden maaliskuussa.
Jonna Keihäsniemi