
Sahdin ja oluen valmistus on mahdollisesti jo kuukauden kuluttua jatkumassa Hotelli Aatto & Ellin talossa, Jousitiellä sijaitsevissa tuotantotiloissa, joissa toimi aikaisemmin helmikuussa 2023 konkurssiin menneen JouHos Oy:n Varastopanimo. Nopeasti toiminnan uudelleen käynnistämisen mahdollistaa se, että kolme joutsalaista henkilöä sai perustettavan yhtiön lukuun ostettua suoraan JouHosin konkurssipesältä panimon koko tuotantolaitteiston ja lisäksi myös tarvikkeita.
Nämä olivat myynnissä julkisessa nettihuutokaupassa, jossa 4.5. päättyneeseen määräaikaan mennessä niistä tehtiin ainoastaan yksi tarjous. Se jäi hinnaltaan selkeästi alhaisemmaksi kuin joutsalaisryhmän toista kautta jättämä tarjous, jonka konkurssipesä on jo siis hyväksynyt.
Aatto & Ellin hotelli-, majoitus-, ravintola- ja kahvilatoimintoja tällä hetkellä omalla yhtiöllään pyörittävän yrittäjä Juhani Kuitusen tavoitteena oli saada panimolaitteet ehdottomasti jäämään Joutsaan, koska oma panimo on olennainen lenkki kokonaisuudessa ja sen myötä Kellari-ravintola on taas nimenomaisesti panimoravintola.
Kuitunen on erittäin tyytyväinen, että panimolaitteiston osalta kuviot lopulta onnistuivat ja nyt sitten tosimielellä tähdätään toiminnan mahdollisimman pikaiseen käynnistämiseen. Hän tuumasi, ettei ole välttämättä henkilökohtaisesti mukana varsinaisen panimoyrityksen toiminnassa. Juhani Kuitunen ei vielä julkistanut, keitä nämä tässä vaiheessa perustettavan osakeyhtiön takana olevat henkilöt ovat, koska monia vielä keskeneräisiä asioita on hoidettavana.
Kuitusen mukaan seuraavaksi laitetaan panimotoimintaan liittyvät lupahakemukset sisään vetämään. Kun tarvittavat luvat on mahdollisesti noin 3–4 viikon kuluttua saatuna, niin sitten voidaan ainakin joutsalaisille ja luhankalaisille tuttujen perinteisten mallasjuomien valmistus aloittaa. Jos kaikki sujuisi hyvin ja mutkattomasti, niin tuotanto saatettaisiin saada käyntiin kesäkuun alkupuolella. Kuitusen mukaan valmistukseen olisi alkuun tulossa sahti, nenätippu ja mahdollisesti myös joku perus lager-olut. Sahti ja sen valmistuksen jälkituotteena syntyvä Nenätippu-vehnäolut halutaan ehdottomasti myyntiin jo kesän 2023 Joutopäiville, jotka vietetään heinäkuun alussa.
Marko Nikkanen
YLÄKUVA: Varastopanimon laitteet jäivät edelleen Joutsaan. Ne on saatu ostettua konkurssipesältä Joutsaan perustettavan osakeyhtiön lukuun. Panimotoiminta on tarkoitus polkaista Kellarinmäellä jälleen käyntiin, mahdollisesti jo kesäkuun alussa. Kuva: Visa-Matti Kuitunen.