
Suonteen kalatalousalue on hankkinut Joutsaan valkoiseen konttiin sijoitetun jäähileaseman. Kontti on sijoitettu Jukolan talon yhteyteen vanhan jäähilehuoneen viereen. Vanha jäähilekone on poistettu samalla käytöstä. Jäähilekone palvelee laajasti kaupallisten kalastajien ja vapaa-ajankalastajien sekä muiden jäähileen käyttäjien tarpeita.
Uusi jäähileasema oli tarpeen, sillä vanhassa laitteessa oli jo korjattavaa, eikä yhden koneen jäähileentuotantokyky aina pystynyt vastaamaan kysyntään. Nyt kontissa on kaksi konetta jäähileen tekemiseen, ja vuorokaudessa tuotanto on 1.100 kiloa. Jäähilettä käyttämällä kalansaaliin säilyvyys pidentyy.
– Meillä on avaimen lunastaneita käyttäjiä tällä hetkellä yli 40. Joukossa on vapaa-ajankalastajia, ammattikalastajia sekä muutama osakaskunta, kertoo avaimista vastaava Mikko Pylvänäinen.
Aiemmin lunastetut vanhan aseman avaimet yritetään saada toimimaan uudessa kontissa, ja tämä selviää myöhemmin lukkofirman käytyä paikalla. Avaimen haltijoilta peritään vuosittainen avainmaksu.
Hanke on saanut Maaseuturahaston Leader-tukea Maaseutukehitys ry:n kautta.
– Joutsan kunta on osoittanut kontille sijoituspaikan sekä lahjoittaa tarvittavan veden ja sähkön ja on myös huolehtinut kontin talvisäilytyksestä, kiittää Suonteen kalatalousalueen toiminnanjohtaja Timo Meronen kuntaa.
Janne Airaksinen
Yläkuva: Jukolan talon yhteydessä, paloaseman puoleiselle pihalle, on sijoitettu Suonteen kalatalousalueen uusi kontissa oleva jäähileasema. Käyttäjiltä peritään vuosittainen avainmaksu, ja avaimista vastaa Mikko Pylvänäinen. Kontin kylkeen on tulossa Pylvänäisen yhteystiedot.
