Joutsan Kokoomus ry:n hallitus on nimennyt leivonmäkisen Iiris Ilmosen puolueen ehdokkaaksi Joutsan valtuuston puheenjohtajan tehtävään kuluvan vaalikauden toiselle puolikkaalle.
Puolueet sopivat Joutsassa kesällä 2021 kuntavaalien jälkeisessä luottamustehtäväjaossa, että valtuustokauden puheenjohtajuus on nelivuotisen valtuustokauden kaksi ensimmäistä vuotta vaalien suurimmalla puolueella keskustalla ja lopun valtuustokauden ajan toiseksi suurimmalla puolueella kokoomuksella. Valtuuston puheenjohtajuus on siis vaihtumassa tänä kesänä keskustalta kokoomukselle.
Iiris Ilmonen toimii tällä hetkellä Joutsan kunnanhallituksen jäsenenä. Joutsan Kokoomus ry:n hallitus päätti hänen nimeämisestään valtuuston puheenjohtajaehdokkaaksi yksimielisesti viime viikolla pitämässään kokouksessa. Muista nimeämisistä yhdistys aikoo tiedottaa lisää myöhemmin keväällä.
Kokouksessaan Joutsan kokoomuksen hallitus myös päätti kannanotosta, jonka mukaan Leivonmäellä sijaitseva Höystösensuon tuulivoimamerkintä tulee poistaa valmistelussa olevasta maakuntakaavasta. Yhdistyksen hallituksen mielestä Höystösensuo ei ole sopiva paikka tuulivoimalle, ja siksi alue tulee poistaa maakuntakaavasta. Yhdistys katsoo luonto-, ympäristö-, maisema-, talous- ja teknillisten syiden estävän voimaloiden rakentamisen.
Tarja Kuikka
JS 19.7.2021: Joutsan luottamuspaikoista sovittiin – Kuurne ja Maukonen puheenjohtajiksi