
Joutsalaisen Saara Pihlajan ideoima Domino-sukkamalli päätyi aiemmin tammikuussa julkaistuun Novita-lehteen. Nyt mainetta on kiirinyt uudemman kerran, tällä kertaa Lankajengin järjestämässä sukkasuunnittelukilpailussa. Pihlaja nappasi yleisöäänestyksen perusteella kilpailun ykkös- sekä kolmossijan.
Kilpailun raati valitsi osallistujien joukosta kymmenen parasta sukkaparia loppukilpailuun. Ääniä sukille, eli käytännössä tykkäyksiä kuviin, sai antaa Lankajengin Facebook-sivulla viikon ajan. Voittajasukaksi äänestettiin Pihlajan ”Sisäkkäiset sydämet” ja kolmanneksi ylsi malli nimeltä ”Yhdessä ehjät”.
Harrastelijoille ja ammattilaisille tarkoitetun kilpailun ainoa kilpailuohje oli, että sukkaohjeen tuli kuvastaa neulontaharrastusta sekä sen tärkeyttä elämässä.
– Olen tosi kiitollinen ja hämmentynyt, että ihmiset äänestivät Facebookissa mun sukkia noin paljon. Sijoituksethan loppukilpailussa on täysin äänestäjien ansiota. Hauskaa sijoituksissa on se, että voittajasukkien ei pitänyt päätyä koko kisaan. Tein kolmossijalle päässeet sukat kisaa varten ja sitten ihan loppumetreillä päätin, että laitan ne toisetkin sukat kilpailuun, totesi Pihlaja kilpailun ratkettua.
Eniten tykkäyksiä saanut ohje, Sisäkkäiset sydämet, julkaistaan ilmaisohjeena Lankajengin sivulla lähiviikkoina.

Jonna Keihäsniemi
Saara Pihlajan suunnittelema Sisäkkäiset sydämet voitti yleisöäänestyksen.
JS 5.1.2023 Pihlajan ideoima sukkaohje päätyi Novitan lehteen