
Moottorikelkkaenduron kolmas ja samalla viimeinen SM-osakilpailu ajettiin 25.3. Suomutunturilla. Tahto Works Race -tiimin kuljettajista kilpailuun osallistuivat Juho Tonteri (Joutsan Seudun Lumikissat) ja Ville Nieminen (Sysmän Moottorikelkkailijat).
Kilpailuun lähdettiin yleistilanteen osalta jännittävissä asetelmissa, kun Juhon sijoitus SEMI-Pro luokassa oli toinen ja Villen Harraste A -luokassa neljäs.
Juho lähti hakemaan pohja-aikaa heti ensimmäiseltä EK:lta. Kuski kuitenkin irtaantui kelkan sarvista pariin otteeseen ja omien sanojen mukaan ajossa oli napsu liikaa yritystä. Ensimmäisessä huollossa onneksi huomattiin kaatumisista aiheutunut bensavuoto, joka ehdittiin korjata.
Matka alkoi maittaa 2 EK:lla paremmin ja Juho pääsi omaan ajoon kiinni. Kolmas pätkä oli päivän parasta ajoa, ja lopputuloksissa ajat riittivät kilpailun neljänteen sijaan. Sarjan kokonaispisteissä Juho säilytti kakkospaikan ja näin ollen kauden tavoite nousta kovimpaan PRO-luokkaan toteutui!
Ville ajoi koko kilpailun tasaisesti ja varmasti, ollen ensimmäisellä EK:lla neljäs, toisella ja kolmannella EK:lla kolmas. Kolmannella EK:lla kova osuma pattiin teki vauriota kytkimeen, mutta onneksi kalusto kesti maaliin saakka, eikä pieni ajovauhdin hidastuminen laskenut päivän sijoitusta! Kokonaisaika riitti päivän kolmanteen sijaan ja nosti samalla Villen sarjan kokonaispisteissä kolmanneksi, oikeuttaen myös luokkanousuun SEMI-Pro luokkaan!
Päivä huipentui Suomen Moottorikelkkailijat Ry:n järjestämään Gaalaan, jossa palkittiin Sprint- ja Enduro-sarjojen parhaat. Tiimistä oli pokkaamassa SM-Sprintin osalta Tommi Nyberg, joka sijoittui SEMI-Pro luokan toiseksi, nousten PRO-luokkaan. SM Endurossa puolestaan Juho Tonteri sijoittui SEMI-Pro luokan toiseksi, nousten PRO-luokkaan ja Ville Nieminen Harraste A:n kolmanneksi, nousten SEMI-Pro-luokkaan.
Sanni Nyberg