Keski-Suomen hyvinvointialueen tilinpäätöksen ennustetaan muodostuvan tänä vuonna 51 miljoonaa euroa alijäämäiseksi. Ennuste perustuu tammi- ja helmikuun talouden seurantatietoihin. Talousarviossa tuloksen arvioitiin olevan 44 miljoonaa euroa alijäämäinen, mutta jo talousarviota valmistellessa tunnistetut riskit näyttävät toteutuvan ennakoitua suurempana.

Merkittävimmin talousarviosta poikkeavat ostopalvelukustannukset, jotka ovat toteutumassa noin 28 miljoonaa euroa arvioitua suurempana. Tältä osin kustannuksia kasvattavat erityisesti asumispalvelujen ostot, joissa on toteutumassa merkittäviä palveluntuottajien hinnankorotuksia. Myös hoitotakuussa pysyminen vaikuttaa ennakoituun talousarvioylitykseen.

Muita keskeisiä tekijöitä ennakoituun ylitykseen ovat henkilöstökustannusten kasvu työmarkkinaratkaisujen vaikutuksesta noin 9,7 miljoonalla ja toimitilojen vuokrakuluihin ennakoitu noin 10 miljoonan euron lisäys. Rahoituskulut ovat toteutumassa talousarvioon nähden noin 3,6 miljoonaa euroa suurempina ja aineiden, tarvikkeiden sekä tavaroiden hankinnat erityisesti hintojen nousun vuoksi noin 5 miljoonaa euroa suurempina.

Hyvinvointialueen rahoitusmallin on todettu reagoivan viiveellä kustannustason muutoksiin. Se ei huomioi riittävästi korkeaa inflaatiota, korkotason nousua, palkkaratkaisun vaikutuksia tai suuria palveluntuottajien hinnankorotuksia.

Talouden epävarmuus tiedettiin etukäteen, sillä talousarvio laadittiin Keski-Suomen kunnista ja hyvinvointialueelle siirtyneistä organisaatioista kerättyjen taloustietojen perusteella. Arvioidun kustannusten kasvun hidastamiseksi valmisteilla on uudistumis- ja tuottavuusohjelma. Keskeisinä teemoina kustannusten kasvun suitsimiseen on nostettu esimerkiksi digitalisaatio ja sähköisten palvelujen vauhdittaminen, hoitopolut ja integraatio vastuualueiden välillä ja uudet toimintamallit sekä konsernipalveluiden toimintamallin tehostaminen.

Toteumaennusteessa on huomioitu alustava hyvinvointialueen rahoitusta korjaava 49 miljoonan euron kertakorvaus, jonka suuruus varmistuu loppusyksyllä. Kertaerästä huolimatta hyvinvointialueen talous on siis kuitenkin ennusteen mukaan muodostumassa alijäämäiseksi. Toisaalta tilinpäätösennusteeseen liittyy yhä epävarmuutta, sillä se on tehty vain kahden kuukauden taloustietojen perusteella. Toteumaennustetta tarkennetaan seuraavan kerran huhtikuussa.

Aluehallitus sai kuulla hyvinvointialueen tammi-helmikuun kuukausiraportin aiemmin tällä viikolla ja velvoitti hyvinvointialueen johdon valmistelemaan talouden tasapainottamisohjelman lähivuosille osana tuottavuusohjelmaa.

Tarja Kuikka

Lue myös:

JS 31.12.2022: Keski-Suomen hyvinvointialueen ensi vuoden talousarvio vahvasti miinusmerkkinen