Koululiikuntaliiton mestaruuskisat hiihdettiin 24.–26.3. Ristijärven Saukkovaaralla. Virallisten mittausten mukaan kisapaikalla oli lunta yli 120 cm ja lisää tuli taivaan täydeltä koko perjantaipäivän ja -yön, puolestaan lauantaina ja sunnuntaina kisattiin aurinkoisessa talvisäässä.

KLL:n kisoissa jokainen hiihtäjä edusti omaa kuntaansa ja erityisesti omaa kouluaan, vaikka seura-asuissa ladulla viiletettiinkin. Tänä vuonna kolmipäiväisissä kisoissa oli mukana 12–16-vuotiaita hiihtäjiä noin 400. Joutsan yhtenäiskoulua (ja samalla Joutsan Pommia) kisoissa edusti M14-sarjassa Aleksi Saarela.

Perjantaina kisattiin suksitaituruudessa 600 metriä pitkällä XCX-radalla. Alamäkivoittoiselle reitille oli mahdutettu muun muassa tiukkoja mutkia, portin alitusta ja metsälabyrintti. Väliaikalähtönä hiihdetyn karsinnan perusteella hiihtäjät sijoitettiin kuuden hiihtäjän eriin. Aleksi oli karsinnan kolmas ja siten siis paikka A-finaaliin (sijat 1–6) oli hankittu. Huonon lähdön myötä Aleksi ei päässyt aivan kärkeen kuuden pojan porukassa, mutta suoritti elementit hyvin ja väisti edellä kaatuneen hiihtäjän rysäyttämättä itse samaan kasaan, lopputuloksena 3. sija.

Lauantaina M14-sarjassa matkana oli 3 km perinteisellä hiihtotavalla. Aleksi lähti hakemaan palkintopallipaikkaa myös tältä matkalta, vaikkakin hiihdettiin hänelle selvästi heikommalla hiihtotavalla. Ilmeisesti voiteluissa oli kuitenkin onnistuttu, sillä kokonaisuutena poikien kesken nähtiin tiukka kisa. Aleksi sijoittui seitsemänneksi, mutta vain 15 sekunnin päähän hopeasta ja 10 sekunnin päähän pronssista.

Sunnuntain vapaalla hiihdettävä vitonen oli selvästi Aleksin suosikkikisa ja päämatka. Halu uusia vapaan kisan viimevuotinen mestaruus oli kova. Koko kisan ajan viisi poikaa olivat muutaman sekunnin sisällä toisistaan järjestyksen vain vaihdellessa väliaikapisteillä. Samoilla eroilla he saapuivat maaliinkin ja sekunnit kääntyivät tällä kertaa Aleksin eduksi. Toiseksi tullut Niklas Lehtinen hävisi Aleksille vain 1,9 sekuntia ja pronssia ottanut Matias Latomaa 2,7 sekuntia. Koko viikonloppu oli mahtava onnistuminen Aleksilta vähän rikkonaisen ja vaivojakin sisältäneen kauden päätteeksi.

Joutsan Pommin värit näkyivat ladulla myös Milo Äyrämön päällä, vaikka edustus näissä kisoissa menikin Nisulanmäen koululle Muurameen. Skicrossissa Milo oli karsinnan 40. eikä startannut enää erävaiheessa. Lopputuloksissa Milo oli sijalla 42. Perinteisen kolmosella Milo oli 32. Vapaan vitosella alkoi kulkua löytymään ja Milo kipusikin tulosluettelossa sijalle 20. Myös Alisa Äyrämö oli ilmoittautunut mukaan, mutta kuume piti hänet pois ladulta.

Jonna Keihäsniemi

Aleksi Saarela uusi KLL:n kilpailuissa mestaruuden vitosen vapaalla M14-sarjassa.