Joutsan kunnanhallitus päätti aiemmin kaavoitustoimikunnan perustamisesta teknisen lautakunnan alaisuuteen valtuustoaloitteen pohjalta. Kunnanhallitus valtuutti nimeämään kolme jäsentä toimikuntaan teknisen johtajan, rakennustarkastajan ja kunnanjohtajan lisäksi.
Kokouksessaan 23.2. tekninen lautakunta nimesi kaavoitustoimikuntaan Jarmo Liukkosen, Matias Lehtosen, Saku Kaistisen ja kaavoitustoimikunnan puheenjohtajaksi teknisen lautakunnan puheenjohtajan Ilari Suurosen. Tehty päätös ei kuitenkaan ollut tasa-arvolain mukainen ja päätöksestä oikaisuvaatimuksen teki valtuutettu Kalle Willman.
Lautakunta korjasi päätöksen tasa-arvolain mukaiseksi ja nimitti 16.3. toimikuntaan Matias Lehtosen ja Saku Kaistisen tilalle Vuokko Lehtosen ja Ulla Tommolan.
– Kaavoitustoimikuntaa ei ole tarkoitettu päätöksiä tekeväksi elimeksi, vaan ainoastaan valmistelevaksi, eikä tasa-arvopykälän odotettu koskevan sitä. Tarkemmin tarkasteltuna laki on kuitenkin selvä ja kokoonpanoa tuli muuttaa, taustoitti Suuronen.
Jonna Keihäsniemi
Uutista päivitetty 23.3. klo 12.00. Uutiseen lisätty maininta Kalle Willmanin tekemästä oikaisuvaatimuksesta lautakunnan aikaisempaan päätökseen.