
Joutsan Pommin järjestämät, perinteikkäät Joutsan Hiihdot kisattiin eilen sunnuntaina jo 70. kerran. Joutsan urheilupyhätössä perinteisellä tyylillä oman kilpailusuorituksensa sivakoi vajaat 120 kilpailijaa.
Joutsalaislähtöinen, Jämsänkosken Ilvestä edustava Veli-Matti Räsänen nappasi voiton miesten 15 kilometrin perinteisellä matkalla. Räsänen voitti toiseksi tulleen SkiTeam 105:n Lauri Vuorisen vajaan kymmenen sekunnin erolla. Pronssille hiihti Ski Jyväskylän Olli Tyrväinen, joka jäi Räsäsestä puolitoista minuuttia.
Räsäselle miesten yleisen sarjan voitto kotiladuilla Joutsan Hiihdoissa oli ensimmäinen laatuaan; tätä ennen parhaat sijoitukset ovat vuoden 2019 hopea ja vuoden 2021 pronssi.
– Joutsan Hiihdot on ollut aina itselle merkityksellinen ja olen halunnut saada myös oman nimeni pääsarjan voittajien kirjoon. Se on ollut useamman kerran lähellä, mutta nyt vihdoin oli vuoroni. Tuntuu hyvältä vielä kovatasoisessa kisassa ja erityisesti tiukan kamppailun jälkeen! Viime viikkojen kokonaisrasitukset tuntuivat kyllä kropassa, eikä hiihto tuntunut sinänsä kovin hääviltä. Tasaista jaksamista kuitenkin löytyi koko 15 km ajan ja loppuvetokin irtosi ihan hyvin. Lisäksi iskän laittamat sukset toimivat mainiosti raskaassa vesikelissä, totesi selvästi voitostaan onnellinen Räsänen.
Naisten yleisen sarjan voittoon hiihti Vantaan Hiihtoseuran Anni Kainulainen. Toiseksi tullut Iisalmen Visan Siiri Kaijansinkko hävisi vajaat 45 sekuntia. Viime vuoden voittaja Rebecca Immonen Vantaan Hiihtoseurasta jäi tällä kertaa pronssille.
Joutsan Pommin hiihtäjiä kilpaladuille starttasi yhteensä 12, joista 10 nuorten ja kaksi aikuisten sarjoihin. Viljo Rossi hiihti upeasti M8-sarjan voittoon. Samassa sarjassa neljänneksi sijoittui Anton Pekka Nykänen Alvarez ja viidenneksi Onni Diego Nykänen Alvarez.
Tuomisen veljekset hiihtivät molemmat sijalle 9, Juho M10-sarjassa ja Janne M12-sarjassa. N10-sarjassa Sara Suhonen oli viides ja saman sijan N12-sarjassa nappasi Alisa Äyrämö. Myös Aleksi Saarelan vauhti riitti tällä kertaa M14-sarjan viidenteen sijaan. M14-sarjaan ilmoittautuneet Aapo Pykäläinen ja Milo Äyrämö joutuivat jättämään startin väliin sairastumisen vuoksi.
Toku Ishihara hiihti M18-sarjan voittoon ja N18-sarjassa Elli Lavia oli toinen. N55-sarjassa Mirva Pynnönen otti pronssia ja M35-sarjassa Marko Salo hopeaa.
Joutsan Pommin puheenjohtaja Marko Hartonen totesi kilpailun jälkeisenä maanantaina kilpailujen onnistuneen hyvin. Lämmin keli ei sinänsä haitannut, vaan ladut pysyivät yllättävän hyvässä kunnossa olosuhteisiin nähden. Luonnonlunta oli riittävästi eikä reserviin tehtyä tykkilumikasaa tarvinnut ottaa käyttöön latujen tekoon.
Oma merkityksensä onnistuneessa kisapäivässä oli myös talkoolaisilla, joita varsinaisena kilpailupäivänä oli tehtävissä liki 50 henkeä. Ennakkovalmistelut hoidettiin noin kymmenen hengen tiimillä.
– Kyllä kilpailijoilta ja huoltajilta tuli meille järjestäjille pelkästään hyvää palautetta. Saimme pienillä asioilla luotua mukavan kisatunnelman paikalla olijoille. Esimerkkinä tästä väliaikojen ottaminen sekä Slantin Tepun jouheva selostus, joiden myötä kilpailun seuraamiseen kisakeskuksessa tuli enemmän sisältöä, summasi Hartonen.
– Ja kyllähän se Vellun voitto lämmittää ja oikein hyvälle tuntuu näin kasvattiseuran näkökulmastakin. Vellu on muutaman kerran tosissaan yrittänyt miesten sarjassa Joutsan Hiihdoissa, niin olihan se kirkkain kruunu hienoa lopulta saada Pommin kasvatille, tuumasi Hartonen.
Jonna Keihäsniemi
Yläkuvassa Aleksi Saarela, M14-sarja.
Alla lisää kuvia Joutsan Hiihdoissa Joutsan Pommia edustaneista:










