Sinne menivät, viimeiset yrittäjät. Yksi eläkkeelle, toinen uusiin tiloihin ja kolmas naapuripitäjään. Kuka minnekin.
Tyhjentyneen Joutsan Liikekeskuksen korvaa ”sorakenttä” lokakuun loppuun mennessä, uutisoi tämä seudunkaikkeutemme ykkösaviisi viikko sitten. Odotan kiinnostuksella uutta maisemaa – ja sepeliaavikolle seuraajaa.
Osuin kylälle kirjakaupan lähtiessä, ja todistin kirjojen kivijalkamyynnin päättymistä Joutsassakin. Heiskan sinnikäs putiikki oli periaatteellinen kulttuuriteko ja ystävällinen palvelu, jota moni meistä kirja- ja toimistotarvikeriippuvaisista arvosti ja kaipaa.
Kulttuuritekona pidän myös paikallislehden ideaa kerätä ja julkaista muistoja Liikekeskuksesta. Kampanjan käynnistyminen nosti päänsisäisen netflixini ohjelmistoon välähdyksiä asioinnista Joutsan ”ohittamattomassa ostospaikassa”.
1980-luvun alussa harpoin määrätietoisesti Liikekeskuksen elektroniikkaliikkeeseen, jonka valikoimaan kuului äänilevyjä. Englantilaisen poppibändi Duran Duranin albumi Rio oli ilmestynyt ja piti saada heti, kun se ehti lähikauppaan.
Rakennuksen toisesta päästä löytyi lautapeli Trivial Pursuit besserwissernuorison viikonloppujen ratoksi. Sekin oli saatava nyt-nyt, vaikka hintalappu raateli lukiolaisen lompakon.
Lämmin muisto on keittobanaanikokeilu isän kanssa. Aikansa harvinaisuus löytyi Tuukkasen hedelmätiskistä 1970-luvun puolivälissä. Suuhun jäi jauhoa, sillä öljyssä paistamista emme hoksanneet. Kokemus oli kuitenkin verraton – ja uteliaisuus periytyvää.
Purettava rakennus ympäristöineen ei ole mikä tahansa liiketila vaan paikka, johon liittyy merkityksiä, muistoja ja tunteita. Paikat eivät vain tunnu ja näytä omilta, vaan ne myös tuoksuvat, kuulostavat ja maistuvat siltä.
Paikat ja niiden muutokset ovat yhteisiä ja henkilökohtaisia samanaikaisesti. Niinpä Liikekeskuksen kuolema ja muistelu vaalivat elävää joutsalaisuutta.
Pauliina Raento
Loading ...
