Kun yksityisomistuksessa olevalle maalle halutaan perustaa luonnonsuojelualue, voi suojelua esittää maanomistaja tai viranomainen. Kaikki maanomistajat eivät suojelusta innostu varsinkaan silloin, jos sitä ehdottaa viranomainen. Osalle ajatus suojelusta on kuitenkin luonteva, voihan suojelualueen perustamisella osaltaan turvata luonnon monimuotoisuutta.
Joutsan Uimaniemellä Kurikkamäen tilalla laajennettiin hiljattain 1,5 hehtaarilla jo aiemmin perustettua hehtaarin suuruista luonnonsuojelualuetta, ja nimenomaan maanomistajan aloitteesta. Kyse on Sari Kailasen (kuvassa yllä) mailla sijaitsevasta Kurikkamäen tervaleppäkorven suojelualueesta – lehtipuuvaltaisesta sekametsäkohteesta, jossa on kohtalaisen runsas lahopuusto, lievää pohjavesivaikutusta ja paikoin varttuneita tervaleppiä.
Suojeluperusteena on se, että alue täyttää Metso-metsiensuojeluohjelman kakkosluokan mukaiset valintakriteerit. Metso on Etelä-Suomen metsien monimuotoisuusohjelma, joka yhdistää metsien monimuotoisuuden suojelun ja hoidon sekä talouskäytön.
Sen tavoitteena on osaltaan pysäyttää metsäisten luontotyyppien ja metsälajien taantuminen sekä vakiinnuttaa luonnon monimuotoisuuden suotuisa kehitys vuoteen 2025 mennessä.
Kurikkamäen alkuperäinen luonnonsuojelualue perustettiin vuonna 2015 viranomaisen ehdotuksesta. Sari Kailanen ja hänen puolisonsa olivat aikeissa hakata alueella vanhaa koivikkoa, mutta paikalla käyneet Metsäkeskuksen edustajat olivat asiasta toista mieltä.
– He tulivat siihen tulokseen, että kun alueella menee osittainen luonnonnoro ja siinä on tervaleppäkeskittymä, niin sitä ei saisi hakata. He ehdottivat alueen suojelemista Metso-ohjelmalla. Me sitä hetki mietittiin ja tultiin siihen tulokseen, että se voisi olla ihan hyvä idea, muistelee sukutilallaan lammastaloutta puolisonsa kanssa harjoittava Kailanen.
Korvausneuvottelujen jälkeen ely-keskus teki alueelle suojelupäätöksen. Hyvät kokemuksesta ensimmäisestä suojeluprosessista saivat Kurikkamäen väen pohtimaan viime vuonna kevättalvesta suojelualueen laajentamista, jatkuuhan alue samantyyppisenä kuin alkuperäinen suojelualue.
Kun elyn tarkastaja keväällä alueen tarkastettuaan näytti asialle vihreää valoa, Kurikkamäessä tehtiin suojeluhakemus. Käytiin uudet korvausneuvottelut ja ely teki toisen suojelupäätöksen marraskuussa.
Kyse on Kailasen mukaan pysyvästä suojelusta, Metso-ohjelmassa metsää voi suojella myös määräaikaisesti. Molemmissa tapauksissa valtio maksaa korvauksen ohjelman mukaisesta suojelusta ja luonnonhoidosta, käytännössä kertakorvauksen. Pysyvän suojelun kohdalla korvaus lasketaan puutavaralajeittaisista keskikantohinnoista kokonaisarvon korjaus huomioiden.
Yksi Kurikkamäen luonnonsuojelualueen käyttötavoitteista on hoitaa aluetta metsälaitumena maatalousluonnon ympäristösopimuksen mukaisesti. Sari Kailanen aikoo aidata alueen tänä keväänä tai kesänä, ja tilan lampaat ryhtyvät laiduntamaan siellä. Lisäksi alueelle tehdään, on jo osin tehty, hoitosuunnitelma.
Rauhoituksen myötä alueella ei saa esimerkiksi hakata metsää, muuttaa maaperää tai vesitaloutta, vahingoittaa kasvillisuutta, eikä liikkua moottoriajoneuvolla muuten kuin tietyin ehdoin. Kailasen mukaan rajoitukset eivät kuitenkaan tuota heille harmia, tiedettiinhän ne etukäteen.
Kailanen ei pidä isona uhrauksena sitä, että on suojellut metsistään 2,5 hehtaaria suojellakseen luonnon monimuotoisuutta, onhan hän saanut siitä metsän osalta korvauksen.
– Ja se on vielä verovapaata, niin mielestäni se on ihan ok, että meillä on myös semmoista lahopuuvaltaista sekametsää, mikä säilyy sellaisenaan, ettei se ole talousmetsää. Loput metsät ovat kuitenkin puhtaasti talousmetsiä.
Kailanen kuitenkin painottaa sitä, että maanomistajilla ja metsänomistajilla pitäisi olla jatkossakin oikeus päättää itse metsistään.
– Jos tulee jotain pakollisia ennallistamisia tai suojelemisia toisen omaisuudesta, niin se sotii kyllä minun oikeustajuani vastaan aika rajusti. Kyllä jokaisen metsänomistajan tulisi saada käyttää metsiään haluamallaan tavalla.
Tarja Kuikka
Ympäristötuki ja vapaaehtoinen suojelu kiinnostavat metsänomistajia Keski-Suomessa
Suomen Metsäkeskuksen mukaan metsänomistajat solmivat viime vuonna Keski-Suomessa 127 ympäristötukisopimusta, joilla suojeltiin yhteensä noin 284 hehtaaria metsää kymmenen vuoden määräajaksi. Yleisimpiä kohteita olivat rehevät ja puustoiset metsät kuten lehdot ja korvet, pienvesien välittömät lähiympäristöt sekä monimuotoisuudelle merkittävät kangasmetsät.
Ympäristötukisopimuksella metsänomistaja sitoutuu jättämään arvokkaan luontoympäristön hakkuiden ja metsänhoitotöiden ulkopuolelle kymmeneksi vuodeksi. Ympäristötukea maksettiin viime vuonna Keski-Suomessa yhteensä noin 858.000 euroa. Luonnonhoidontukea, jota myönnetään esimerkiksi monimuotoisuutta edistäviin kulotuksiin, elinympäristöjen hoitoon ja kunnostukseen sekä vesiensuojeluun, maksettiin noin 48.000 euroa.
Metsäkeskuksen niin ikään myöntämällä yksityisten maanomistajien metsänhoitoon tarkoitetulla kemera-tuella tehtiin metsänhoitotöitä viime vuonna selvästi edellisvuosia vähemmän. Koko maahan varatuista 57 miljoonasta eurosta hieman yli 20 miljoonaa jäi käyttämättä.
Keski-Suomessa kemera-tukea käytettiin vajaat kolme miljoonaa euroa, joista nuoren metsän hoitoon maksettiin 2,7 miljoonaa euroa, terveyslannoituksiin 92.000 euroa, suometsän hoitoon 82.000 euroa ja metsäteiden perusparannuksiin 153.000 euroa.
Esimerkiksi taimikon varhaishoitoa tehtiin maakunnassa tuella hieman aiempaa isommalla alalla, 3.500 hehtaarilla. Sen sijaan nuoren metsän hoidon työmäärä laski 16 prosenttia 3.700 hehtaariin.
Metsäkeskuksen mukaan ympäristötukea ja luonnonhoidon rahoitusta on lisätty tälle vuodelle. Määrärahoja on käytössä koko maassa 15,8 miljoonaa euroa, lähes kaksinkertaisesti viime vuoteen verrattuna. Lisäksi Helmi-ohjelman toteutukseen on myönnetty noin 1,7 miljoonaa.
Tarja Kuikka
Loading ...
