Viikko sitten esittelimme vuoden 2023 ”JS Alakulma-viisikkomme” kolme jäsentä. Nyt esittelemme kaksi lisää ja tämän myötä koko uljas kolumnistikvintettimme on saateltu näyttävästi ja asianmukaisesti lukijoidemme tietoisuuteen.
Jouni ”Pappa-Jones” Lavian, Pentti ”Pena” Kiiskin ja Sanna ”Litku” Klemetin rinnalla nelossivun Alakulmassamme tänä vuonna pakinoivat huimanrohkea musa- ja äänimies, armoitettu huulenheittäjä-tarinaniskijä Topi ”Suurosen Topi” Suuronen (kuvassa yllä) sekä merkittävän kotimaisen ja kansainvälisen yliopistouran tehnyt, maantieteilijä, myös hevoshulluksi itseään tituleeraava Pauliina ”Peuku” Raento.
Niin Topilla kuin Peukullakin on vahva nuoruusvuosien joutsalaistausta, molemmilla asuinpaikka ollut jo pitkään toisaalla, mutta kumpikin joutuu usein Joutsaan huilimaan, virkistäytymään ja viihtymään.
Tämän pitemmittä puheitta koko viisikolle intoa ja kuntoa, matka on sangen pitkä ja toivottavasti hyvin antoisa.
Marko Nikkanen
Topi Suuronen – mutkien kautta Puutteenkujalta Kannelmäkeen
Olen Topi Suuronen ja minulla on ilo palata Joutsan Seudun kirjoittajakuntaan. Ei kokopäiväisesti, kuten joskus 1990-luvun puolivälissä työuraani aloittaessani, vaan osana vuorottelevien kolumnistien joukkoa.
Maailma on kuljettanut minut monien mutkien kautta Helsingin Kannelmäkeen. Leipäni tulee pääosin äänitekniikan parista, mutta teen myös soittokeikkoja, radio-ohjelmia RollFM-kanavalle ja kirjoitan satunnaisesti Riffi-lehteen. Perheeseeni kuuluu vaimo ja yhdeksänvuotias poika, joka muuten näyttää hämmästyttävän paljon nuorelta meikäläiseltä – mutta pääasia on kuulemma se, että lapsi on terve.
Vähäisestä vapaa-ajastani huomattava osa kuluu Joutsassa Puutteenkujan kulmilla, jossa äitini lisäksi myös parhaat ystäväni asuvat. Voi olla, että olen tätä kirjoittaessa vielä joulusahdin herkistämä, mutta tunnustetaan se nyt kuitenkin: olen kotiseutuuni hyvin mieltynyt!
Väittäisin jopa, että syntyminen Joutsaan on ollut eräänlainen lottovoitto. Ei ehkä Eurojackpot, mutta jonkinlainen kinkkubingon pääpalkintoa parempi onnenpotku kuitenkin. Asiat saa huononakin hetkenä perspektiiviin kun ajattelee vaikka sysmäläisiä. Kuten yleisesti tiedetään, siellä variksetkin lentävät selällään, jotta välttyisivät näkemästä sitä kurjuutta. Eikä helppoa ole hartolalaisillakaan – siellä kuulemma hepatiitti C:tä pidetään elintärkeänä vitamiinina.
Joutsassa sen sijaan oli turvallista kasvaa. Paikkakunnan pienehköstä koosta huolimatta tarjolla oli hämmästyttävä valikoima erilaisia harrastusmahdollisuuksia bänditouhuista paikallis-tv -toimintaan asti.
Aika harva suomalainen on nähnyt elefantin takapihallaan, vaan täällä sekin on ollut mahdollista: synnyinkotini makuuhuoneen ikkunasta avautui nimittäin näkymä Myllytien kentälle, jossa sirkukset 1980-luvun alussa eksoottisine eläimineen vierailivat. Voimaannu siis, seutukunnan asukas, koko maailma on sinulle auki!
Sittemmin eläinten käyttöä viihteenä on alettu pitää epäeettisenä, mutta onneksi eksotiikkaa löytyy edelleen seutukunnan omista huikeista persoonista, joiden vertaista en ole maailmalta löytänyt. Itse asiassa monet heistä voisi laittaa jopa näytille sirkukseen.
Joka tapauksessa Joutsa tarjoaa edelleen hyvät lähtökohdat onnelliseen elämään ja on kunnia päästä kommentoimaan elämänmenoa mainion paikallislehtemme sivuilla. Toivottavasti kolumnini tuovat siihen oman lisämausteensa, jonka useimmat voivat nauttia ilman allergisia reaktioita.
Topi Suuronen
Pauliina Raento – heppahullu Pynnölästä
Kuusivuotiaana suosikkipaikkani oli leivonmäkeläinen kirsikkapuu, jonka pensasmaiset oksat piilottivat seikkailunnälkäisiä lapsia. Helsinkiläismukulalle uusi ympäristö oli jännittävä muttei tavaton, koska kesäni kuluivat maaseudulla jo ennen sinne muuttamista.
Leivonmäelle toivat vanhempieni työt, joiden perässä jatkettiin pian Joutsaan. Kouluni alkoi 1970-luvun puolivälissä Baabelin torniksi kutsutussa puurakennuksessa kirkonkylän ”kivikoulun” eli nykyisen Opintolan vieressä. Ohi ajaessa mieleeni palautuu katkelmia opintien alkuajoilta.
Kahdeksan peruskouluvuoden jälkeen kaupunki ja myöhemmin maailma veivät mennessään. Yhteys Keski-Suomeen kuitenkin säilyi, ja pistäydyin Joutsassa aika ajoin. Järvimaisemissa ja paikkakunnan kesäjuhlilla oli leppoisaa.
Kesätoimittajan pestit Joutsan Seudussa 1980- ja 1990-lukujen taitteessa antoivat eväät isommissa medioissa työskentelylle. Lopulta minusta ei kuitenkaan tullut toimittajaa, tuli tutkija. Yliopistohommissa monialaisuus, kansainvälisyys ja opettaminen palkitsivat.
Tutkijankammiossa lymyämisen rinnalle piti kuitenkin aina saada muutakin tekemistä. ”Kerran hevoshullu, aina hevoshullu” -sanonta pätee, sillä hevoset ovat tarjonneet elämänmittaisen harrastuksen. Tekstien täyttämälle työarjelleni vastapainoa antavat myös kokkaaminen, käveleminen ja dekkarisarjat.
Joitakin vuosia sitten siirryin yliopistosta tieteen kustantamisen ja julkaisutoiminnan rahoitus- ja edunvalvontatehtäviin. Tutkimustyö kuitenkin jatkuu yhä sivu- ja omatoimisesti. Työn ja vapaa-ajan raja on hämärtynyt lopullisesti, sillä meneillään oleva hanke käsittelee hevosia.
Suosikkipaikkojeni joukkoon on liittynyt torppa Pynnölässä, peninkulman päässä Joutsan keskustasta. Se on riittävän lähellä – ja kaukana. Seutukuntaan ja sen palveluihin on syntynyt uusi side, kun kesäjoutsalaisuuteni lurahti ympärivuotiseksi osa-aikaoleskeluksi korona-ajan siivittämänä.
Pauliina Raento
Lue myös:
JS 4.1.2023: JS Alakulma-viisikko aloittaa urakkansa
Loading ...
