Olemme tehneet voimallista haalimistyötä ja lopputulemana kiinnittäneet vuodelle 2023 erinomaisen kiinnostavan joukon kolumnisteja, peräti viisi taitavaa kynäilijää. Olemme nimenneet kyseisen ryhmän osuvasti ”JS Alakulma-viisikoksi”. Näin siksi, koska tähän kattaukseen kuuluvat saavat vuorollaan kirjoittaa pakinoitaan nimenomaan lehtemme Alakulma-palstalle, joka löytyy viikottain nelossivulta suoraan pääkirjoituksen alta.

Mitä vuolassanaisemmin nämä alakulmalaiset kirjoittavat, sitä vähemmän tilaa jää pääkirjoitukselle – siinäpä toisaalta siintelee häilyvä pulma ja vähintään pienimuotoisen konfliktin uhka. Liiallisen innokkuuden taltuttamiseksi Alakulma-viisikolle on annettu tietty tiukahko merkkimäärä, johon heidän pitää kurinalaisesti juttunsa sovittaa – ettei päätoimittaja tunne itseään tällä kohtaa tarpeettomaksi tai jopa syrjäytetyksi. Katsotaan miten hyvin alkaa tältä osin sujumaan ja puututaan tarvittaessa karheudella asiaan.

Alakulma-viisikkoon lupautuneilla oli ensimmäinen tehtävä laatia itsestään valaiseva, napakka esittelyteksti. Työtä on tehty käskettyä. Tällä viikolla saamme silmäillä alkaneen uuden vuoden kolmen ensimmäisen kirjoittajamme esittelyt: ”tulessa” ovat meille jo entuudestaan tuttu Alakulma-taitelija, joutsalainen musiikkimies, aktiiviliikkuja ja ajattelija Jouni ”Pappa-Jones” Lavia ja hänen lisäkseen kaksi ihan uutukaista kasvoa: pitkän linjan ammattijournalisti ja osa-aikajoutsalainen Pentti ”Pena” Kiiski ja pari vuotta sitten Luhankaan miehensä kanssa muuttanut, tunnettu musiikintekijä ja muusikko Sanna ”Litku” Klemetti.

Varsinaisesta työelämästä jo eläköitynyt, viimeisimpänä leipätyönään sanomalehti Keski-Uusimaan vastaavana päätoimittajana työskennellyt Pentti Kiiski on edesmenneen rovasti Juho Kiiskin poikakatraan vanhin. Kiiskin ”Jussi” muistetaan varmasti vielä hyvin vuosistaan Joutsan seurakunnan palveluksessa, jämäkkänä kirkkoherrana ja aktiivisena toimijana. Pena on jatkanut isänsä työtä Joutsan Seutua kustantavan lehtiyhtiön hallinnossa, kuuluen tälläkin hetkellä sen hallitukseen. Perspektiiviä, moninaista näkökulmaa aivan varmasti löytyy. Kuten näiltä muultakin. Ensi viikolla pääsemme lukemaan kahden muun viisikkoon kuuluvan jäsenen esittelyt, hekin molemmat tällä kohtaa uusia nimiä.

Ideana on, että jokainen viisikkolainen raapustaa Alakulmaan säännöllisesti ja kullekin napsahtaa nakki kuuden viikon välein. Joka kuudennen kerran palstan täyttää lehtemme oma teksti, joko toimittajan pakina tai menneen ajan muistelo.

Koska olemme paikallislehti ja erittäin vahvasti paikallisuuteen orientoitunut aviisi, niin olemme myös viisikoltamme toivoneet, jopa painokkaasti edellyttäneet, aina jotain paikallisväriä ja -maustetta eli joutsalaisuutta, leivonmäkeläisyyttä tai luhankalaisuutta kirjoituksiinsa. Sitten peräänkuuluttaneet ennakkoluulottomuutta, rohkeutta ja ties mitä kaikkia hyveitä. Makiaa varmasti tulee.

Marko Nikkanen

Jouni Lavia

Jouni Lavia – meille jo tuttu joutsalainen pakinoitsija “Pappa-Jones” katsoo peiliin

Wikipedian mukaan pakinan sanotaan olevan ”lyhyt, kevyehkö ja huvittava kirjoitus, joka yleensä ilmestyy säännöllisesti vakiopaikalla sanoma- tai aikakauslehdessä”. Kun sitten arvoisa herra lehden päätoimittaja pyytää ankaralla komentoäänellään pakinoitsijaa laatimaan itsestään ”vikkelään pienen esittelyn”, kopsahtavat kirjoittajan villasukkaiset kantapäät yhteen ja sormet alkavat varsin kömpelösti ”vilistää” läppärin näppäimillä!

Edellä olevan pakinan määritelmän mukaisesti, myös pakinoitsijan olisi ilmeisen hyvä olla lyhyt, kevyehkö ja huvittava, joten katsotaanpa mitä peilistä näkyy!

1. En ole kovin lyhyt, jos en pitkäkään! Alle kuitenkin keskimitan, joka lienee sopiva pituus pakinoitsijalle? On parempi, että en katsele elämän ilmiöitä turhan korkealta ja yläviistosta, vaan osimoilleen samalta tasolta kuin muutkin kanssakulkijat. Tasapäisyys on pikkukylällä merkittävä etu! Turhaa on ukon kukkoilla!

2. Elopainoni ei ole kovin kevyehkö. Näen sen seikan kuitenkin voittopuolisesti hyvänä asiana. On nimittäin lähimmille iloksi, että pakinoitsijan jalat pysyvät suurimman osan ajasta kohtuullisen kiinteästi maassa. Jotta kirjoituksiin saadaan riittävää terävyyttä ja ilmaa, on aika ajoin kuitenkin syytä irrottautua pois arkisesta ajasta ja materiasta. On siirryttävä ikään kuin toiseen tajunnan tilaan ja painoluokkaan.

Lähipiirissäni on onneksi henkilö, joka ilmoittaa selkeästi, milloin tajuntani on laajentunut hyvinkin riittävästi ja jo yhden huilipäivän jälkeen on aika palata takaisin karuun reaalimaailmaan!

3. Olenko sitten huvittava? Olen juuri niin huvittava kuin syntyperäinen joutsalainen, täällä ikänsä asunut, kohta 63-vuotias mies, isä, aviomies ja pappa voi olla. Onkos vähän huvittavaa? Mitäs sanotte? Luulen, että tässä kohdalla mielipiteet jakaantuvat.

Joutsalaisella, ns. ”Nissisen huvittavuusasteikolla,” sijoituin viime mittauksessa puolen välin tienoille, heti Joutomiehen, Martti Servon, joulupukin ja muutaman kunnallispoliitikon tuntumaan. Aika hyvin siis! Kärkipää oli kyllä suorastaan huvittavan kaukana. Joitain luhankalaisia…

Lyhyttä, kevyehköä ja huvittavaa vuotta 2023 kaikille lukijoilleni! – Kehopositiivisesti

Pappa-Jones

Pentti Kiiski – jo eläköitynyt osa-aikajoutsalainen, jolla takanaan pitkä journalistin ura

Ryhdyin osa-aikajoutsalaiseksi vuonna 1970 ja asun nykyisin vuoden mittaan monella eri paikkakunnalla. Vuodesta 1973 olen ollut ranta-asukkaana Jääsjärvellä, missä on ollut oma tupa juhannuksesta 1991 lähtien. Vakituinen osoite on entisellä siirtolaistilalla Kanta-Hämeen Hausjärvellä.

Olen jo eläköitynyt, 69-vuotias journalisti. Viestintäalan ensimmäinen työpaikka oli kesätoimittajuus Joutsan Seudussa, minkä jälkeen olen toiminut päätoimittajana ja toimitusjohtajana useissa päivä-, kaupunki-, järjestö- ja erikoislehdissä Uudellamaalla ja Helsingissä. Taustaa on myös tiedottajan tehtävistä.

Pidän journalistisena esikuvanani Joutsan Seudun edesmennyttä päätoimittajaa R. Niemistä, joka luonnehti kesätoimittajalle itseään seuraavasti: ”En tiedä, olenko maan paras toimittaja, mutta helvetin hyvä paikallislehtimies olen.”

Uskon sananvapauteen ja rohkeasti kriittisen paikallismedian tulevaisuuteen. Luen liikaa uutisia ja liian vähän kertomakirjallisuutta. Harrastan metsätöitä, golfia ja nikkarointia – missään näistä tulokset eivät ole olleet kaksisia. Leuhkin juosseeni kolme kertaa Helsinki City Marathonin täyden matkan.

Arvostan kaikkia rehellisiä ihmisiä, erityisesti osaavia timpureita ja autonasentajia. Olen aviomies, isä ja isoisä. Perheeseen kuuluvat myös nelikuinen cairnterrieri Jeppe Jalmari ja 20-vuotias maatiaiskissa Tellu Kaarina.

Pentti Kiiski

Sanna Klemetti

Sanna Klemetti – musiikintekijä ja muusikko Luhangasta

Tuon teille terveiset pikkuriikkisestä Luhangasta. Täällä olen niin herran kukkarossa, että reilu pari vuotta sitten en edes tiennyt tällaista olevankaan. Tuskailin etsiessäni vanhaa taloa maalta, sillä en tuntunut löytävän tarpeeksi rauhallista paikkaa. Silloin kaverini vinkkasi, että Luhangasta sitä löytyisi, siis hiljaisuutta. Neljän viikon kuluttua kaupat oli leivottu vanhasta kivitalosta pellon reunassa. Muutimme Luhankaan 2020 joulukuussa. Pimeys nielaisi kaupungistuneen kainuulaisen ja lumi peitti maan. Onneksi tuli myös kevät ja maalaiskesä pottupeltoineen. Ja rauhassa olemme saaneet olla.

Olen musiikintekijä ja muusikko, kaiken vanhan, kestävän ja kulahtaneen rakastaja. Haluaisin asua museossa. Vaihtoehtoisesti kirpputorilla. Sydämessäni on myös koppi kahdelle koiralleni. Mutta elämäni suurin rakkauteni kohde on musiikki. 2014 olen ollut aika kokopäiväisesti Litku Klemetti. Päätoimeni on kirjoittaa lauluja sukupolvelleni ja muillekin sukupolville. Meillä on bändi, jolla olemme keikkailleet varmaan vähän liikaakin viimeisten seitsemän vuoden aikana. Hässäkkää on ollut ja ehkä myös siksi olen mieheni kanssa päätynyt tänne.

Aivan sattumaa maalaiselo ei kylläkään ole. Olen kotoisin Kuhmosta, itärajalta Kainuusta ja viettänyt suuren osan lapsuuttani perukassa, kuten meillä sanotaan. Mieheni juuret ovat Kuusamon erämaassa. Pienet ympyrät inspiroivat. Keski-Suomeen ajauduin aikoinaan opiskelemaan joskus 2007. Jyväskylässä vietin kolmetoista aikuistumisen vuotta kulttuurintäyteisesti. Todistetusti olen muusikko ja filosofian maisteri pääaineenani musiikkitiede. Tykkäsin istua kirjastossa yksinäni ja ajelehtia kaupungin kahviloissa. Kuten ehkä arvaatte, oli Bar Vakiopaine olohuoneeni.

Välillä kaipaan tuota kaupungilla ajelehtimista ja ihmisiin törmäystä. Mutta useimmiten olen erittäin kiitollinen etten törmää juuri keneenkään. Sitä paitsi Luhangassa on upeita pyöräreittejä ja maalaisidylliä parhaimmillaan. Tosielämän maalaiskomediaa voi maistaa kunnan facebook-ryhmässä. Popparit esiin! Marttoja riittää (lupaan liittyä kymmenen vuoden kuluttua) ja täällä on sellaista yhteisöllisyyttä, jota ei kaupungeista löydä. Pidän siitä, ettei ole kuplia, vain yksi iso kupla, jossa kaikkien on toimittava keskenään. Luhanka-kupla.

Aion kirjoittaa tuosta Luhanka-kuplasta käsin. Jos en keksi aihetta, selaan päiväkirjaani ja biisiaihioita. Laulunkirjoittajathan kyyläävät koko ajan itseään ja ympäristöään, eiköhän havainnoista jokin kelpaa kolumniksi asti. Luhangan kirjeenvaihtajanne kuittaa!

Sanna Klemetti

Yläkuvassa: Pentti Kiiski