Viimeisenä työpäivänä ennen joulua kollegat huutelivat kahvihuoneesta: “Silja, täällä olis nyt hapankaalia!” Työkaveri oli tuonut töihin kattilallisen isänsä tekemää hapankaalia, johon oli lisätty sianlihanpaloja. Joku toinen oli tuonut verimakkaroita, jotka ovat perinteinen virolainen jouluruoka. Söin yhden makkaran kaaliannoksen kera ja nauroin kollegoille, että nyt on ulkomaalaisella tulikokeen hetki. Tosin monien Viron-vuosien jälkeen olen jo oppinut pitämään hapankaalista kovasti. Verimakkarankin kanssa selviän, varsinkin jos olisi puolukkahilloa.
Konttorilla nautitut hapankaali ja verimakkarat ovat virolaisen joulupöydän pakollisia osia. Olen syksyn mittaan kysellyt työkavereilta, mitkä ruuat kuuluvat virolaiseen jouluun. Vastauksissa toistuvat samat asiat. Kaalin ja makkaroiden lisäksi tulee olla sianpaistia ja usein sen ohessa perunoita jossakin muodossa. Lihahyytelö kuuluu monille ehdottomasti asiaan. Usein raskaiden ruokien kyytipoikana on marinoitua kurpitsaa. Eikä virolaista juhlapöytää ole, ellei pöydässä ole perunasalaattia ja kinkkurullia. Jälkimmäiset ovat rullattuja kinkunsiivua, joiden sisällä on juusto-majoneesitäyte.
Joulun juhliminen on samankaltaista kuin Suomessakin. Lahjoja ostetaan, kuusi tuodaan tupaan ja yhdessäolo perheen kanssa on tärkeää. Työpaikaltanikin kollegat katosivat vähitellen kotiseuduilleen eri puolille Viroa, osa Saarenmaan ja Hiidenmaan saarille asti.
Jouluun Virossa ei juuri kuulu kirkollisia sävyjä. Joulu oli neuvosto-Virossa kristillisenä hapatuksena kielletty ja sen sijaan vietettiin näärid-nimistä juhlaa. Joulupukin asemesta kodeissa kävi näärivana-niminen hahmo. Nyt joulua vietetään länsimaiseen tapaan, mutta kirkko liittyy joulun viettoon vieläkin vähemmän kuin suomalaisella tapakristityllä.
Silja Hurskainen
Kirjoittaja päättää kolumnistipestinsä tähän. Kiitos ja head vana aasta lõppu!
Loading ...
