Luin Helsingin Sanomissa ilmestyneen mielipidekirjoituksen, jossa kirjoittaja kummasteli, miksi suomalaiset kukkakimpun ostaessaan haluavat aina paketoida kukat sellofaaniin. Sellofaanipäällysteisenä kimppu myös usein ojennetaan sen saajalle. Kirjoittajan mielestä kukkakimppu on tekijänsä taidonnäyte ja on omituista, että haluamme peittää ammattilaisen työn tuloksen.

Nyökyttelin mielipidekirjoitusta lukiessani. Suomalaiset rakastavat kukkien ja muiden lahjojen käärimistä selluloosapohjaiseen läpinäkyvään kalvoon. Virossa sitä ei tehdä koskaan. Veikkaan, että virolaiset ostavat toisilleen kukkia ja lahjoja monin verroin enemmän kuin suomalaiset, mutta en ole kertaakaan nähnyt, että kimppu tai lahjapaketti käärittäisiin sellofaaniin.

Virossa asioiden pakkaaminen kauniisti on tärkeää. En lakkaa hämmästelemästä, kuinka paljon Tallinnassa on erilaisia pakkaustarvikkeiden myymälöitä. Näissä kaupoissa on loputtomasti nauha-, paperi- ja laatikkovaihtoehtoja ja myyjän kanssa voi analysoida pitkään, millainen rusetti paketin päälle laitetaan. Pakkauspalvelu kuuluu tietysti asiaan.

Suomalainen pyöräyttää lahjansa kitisevän sellofaanin sisälle ja pilaa samalla yhden lahjan antamisen tärkeimmistä seikoista: yllättämisen. Tyttäreni hämmästeli pienenä, miksi lahja pitäisi pakata läpinäkyvään pakettiin, “koska sittenhän näkee heti, mitä siellä sisällä on”.

Järkevä suomalainen takaraivossani supisee, että lahjan sisältöhän on se tärkein. Mutta entäpä jos kyse on kokonaisuudesta?  Kauniilla pakkaamisella osoitetaan, että lahjan antaminen on merkityksellistä. Jos kaikki kääritään aina samaan sellofaaniin, alkaa tuntua siltä, että lahjoilla ei ole mitään väliä. Kunhan vain annetaan jotain ja paketoidaan pikaisesti, että tuntuu mukamas lahjalta.

Ehkä kaunis, mietitty pakkaaminen voisi vähentää ylikulutusta: ostetaan vain merkityksellisiä lahjoja ja paketoidaan ne ajatuksella. Lisäksi pysähtyminen kauniisti paketoidun lahjan äärelle osoittaa kunnioitusta lahjan antajan näkemää vaivaa kohtaan. Ja onhan se mukavaa ihailla kaunista pakettia, avata nauha, kohottaa kantta, rapistella paperia ja sitten huokaista ilahtuneena lahjan äärellä.

Silja Hurskainen

Kirjoittaja on Tallinnassa asuva entinen sellofaanipakkaaja.

Tagged with →