Kristittyjä, uskovaisia on syytetty milloin mistäkin. Yksi syytös on, että he vain katselevat taivaalle odottaen tulevaa ja unohtavat kärsivän maailman ihmiset. Toinen, aivan päinvastainen syytös on, että he unohtavat Jeesuksen tulevan uudelleen ja uppoutuvat vain tämän maailman murheisiin ja niiden ratkomisiin.

Toisen adventtisunnuntain evankeliumi antaa selkeän vastauksen sekä syyttäjille että kummankinlaisille kristityille siihen, millaisia uskovien tulisi olla.

Evankeliumissa, Luuk.12:35-40 on sanottu kolme kristinuskon ydinasiaa, joiden tulisi olla tyypillisiä jokaiselle uskovalle ja myös jokaiselle ihmiselle.

Ensiksi: Kuuluu kehotus ”Pitäkää vaatteenne vyötettyinä”. Viittamainen asu nostettiin ylös vyöllä, jotta voitiin esteettä tehdä työtä ja tarvittaessa liikkua nopeasti. Kristitty ei siis ole passiivinen vaan toimiva. Hänen on käytävä työhön toisten hyväksi tai oikeammin hän saa toimia toisten hyväksi. Uskova ei voi eikä saa ummistaa silmiään avun tarpeessa olevilta eikä jäädä vain katselemaan.

Toiseksi: Kuuluu kehotus ”Pitäkää lamppunne palamassa”. Kristityn elämä ei ole ainoastaan toisten auttamista, vaan se on oman uskonelämän hoitamista, jotta voi olla opastavana ja lämmittävänä valona pimeän ja kylmän maailman keskellä.

Kolmanneksi: Kuuluu kehotus ”Olkaa niinkuin palvelijat, jotka odottavat isäntäänsä….Olkaa tekin valmiit, kun Ihmisen Poika tulee hetkellä, jota ette aavista”. Kaiken työteon ja uskonelämän hoitamisen keskellä kristityn yksi päätuntomerkki on Herransa eli Jeesuksen odottaminen. Tämä odotus on parhaimmillaan juuri toisten ihmisten ajallista ja iankaikkista auttamista sekä oman uskonelämän hoitamista.

Joulua edeltävänä adventtiaikana on hyvä toteuttaa kaikkea tuota edellämainittua muistaen, mitä Raamatun toiseksi viimeisessä jakeessa sanotaan Jeesuksen sanoin: ”Tämä on tosi, minä tulen pian”.

Matti Kallioinen

rovasti Leivonmäen Kuhasenmäeltä

Tagged with →