JoSePa kohtasi Futsal-Ykkösen viidennessä ottelussaan Tervarit Oulusta. JoSePa pääsi peliin lähes täydellä rosterilla. Tervarit puolestaan oli matkassa yhdeksän kenttäpelaajan ja maalivahdin vahvuisella miehityksellä. Suurta draamaa ei ottelussa nähty. Kotijoukkue merkkasi kolme pistettä, ja sarjan kärkipaikan, nimiinsä käytännössä jo ensimmäisen erän hienolla esityksellään.

JoSePa aloitti ottelun erittäin vahvasti. Reilun minuutin pelin jälkeen Eemeli Hänninen siirsi kotijoukkueen maalin johtoasemaan. Heti aloituksen jälkeen Hänninen ryösti Joonas Pahkalan poikkikentän syötön itselleen ja siirsi lukemiksi 2–0. Peli jatkui kotijoukkueen vahvassa hallinnassa, eikä vierasjoukkue oikein päässyt pois joutsalaisten prässin alta – saati sitten tekopaikoille asti. Kymmenen peliminuutin molemmin puolin JoSePa teki kaksi mallikasta maalia lisää. Tällä kertaa asialla olivat Benno Hanslian ja Heikki Korhonen.

Tervarit otti 4–0 tilanteessa selvästi tarpeellisen aikalisän, mutta peli pysyi joutsalaisten kontrollissa. Neljäntoista peliminuutin kohdalla Heikki Korhonen maalasi illan toisella osumallaan numeroiksi jo 5–0. Hanslian liittyi kahden maalin miehiin vain minuuttia myöhemmin kovalla vapaapotkullaan. 6–0-tilanteessa kotijoukkueen päävalmentaja Jesse Kalliokoski päästi loppuerässä kentälle myös junioriosastoa.

Toisen puoliajan alussa Tervarit pyrki lisäämään fyysisyyttä ja energiaa kentälle. Joukkue saikin aikaiseksi muutamia hyviä tilanteita, mutta toisaalta tilanteita aukesi myös kotijoukkueelle. Kumpikaan joukkue ei palloa verkon perukoille kuitenkaan kyennyt toimittamaan. Tervarit päätti lähteä hakemaan hallintaa ja maaleja ottamalla kentälle ns. lentävän maalivahdin ajassa 29.30. Tämä ei kuitenkaan tuottanut tulosta maalien muodossa, vaikka JoSePa joutuikin hieman enemmän puolustamaan omassa päädyssään. JoSePa:n Aki “Känä” Miettinen sen sijaan napsautti niskassaan notkuneelta apinalta niskat nurin toimittamalla pallon tyhjään maaliin – kauden ensimmäinen osuma maistui takuulla ikinuorelle taistelijalle.

Ottelun parhaina pelaajina palkittiin maalivahdit Tuomas Heikkilä ja Veikka Pekkala. Yleisesti voidaan todeta, että ensimmäinen puoliaika oli varmaankin JoSePa:n yhtenäisin esitys tällä kaudella. 6–0 ei jätä sijaa selityksille. Myös pelaajien liikkuminen näytti olevan aiempaa tarkempaa ja tarkoituksenmukaisempaa. Tervarit pyrki prässäämään kotijoukkuetta aktiivisesti, mutta joutsalaisten pelisysteemi kesti varsin hyvin tämän paineen.

Kotijoukkueen päävalmentajan Jesse Kalliokoski kommentoi peliä seuraavasti: “Ensimmäinen jakso oli meiltä hyvä. Nopeasti tulleet ensimmäiset maalit rentouttivat peliä ja peli oli hyvin hallussa. Puoliajalla sovittiin tavoitteeksi lähteä hakemaan nollia Tuomakselle, lisämaalit tulevat sitten, jos ovat tullakseen. Minuutteja tuli kivasti monille pelaajille. On kiva havaita, että joukkue kehittyy peli peliltä.”

Mikko Paappanen

Yläkuva: Benno Hanslian tykittää ja JoSePan 6. maali on silmänräpäyksen kuluttua tosiasia. Vastustajien ilmeistä voi tavoittaa lievää kauhua Hanslianin hevosenpotkun edessä. Kuva: Janne Airaksinen.

Tagged with →