Ensi sunnuntaina muistetaan Jeesuksen lähettiläitä, jotka esittivät kutsun taivaaseen. Jeesus vertasi taivasta hääjuhliin, jonka kuningas valmisti pojalleen. Kun tarkastelemme ensi sunnuntain evankeliumin vertausta, huomaamme siinä jotain erikoista. Kutsu ei kelpaakaan, aluksi kaikki kieltäytyvät kutsusta.
Kun kutsu uusittiin, toiset jo tulivat mutta toiset menivät vielä pelloilleen ja kaupoilleen. He eivät välittäneet tulla, koska hoitivat ajallisia töitään. Myös meidän ajassamme taivaallinen kutsu helposti unohtuu tämän elämän kiireissä. Vapahtaja ei mahdukaan elämän tärkeimpien asioiden joukkoon. Kutsutuissa oli myös hyvin aktiivisia kutsun torjujia. Kutsuun suhtauduttiin jopa vihamielisesti, sillä kutsun esittäjät surmattiin. Näinhän kävi ennen kaikkea pääkutsujalle, Jeesukselle. Sen lisäksi muutkin kutsujat eli apostolit menettivät henkensä marttyyreina.
Meidän ajassamme on myös aktiivisia Jumalan kutsun torjujia. He tekevät aktiivisesti työtä, että Jumalan Sanaa ei julistettaisi. Sunnuntain evankeliumin vertauksessa jokainen toivotetaan tervetulleeksi taivaaseen mutta yhdellä ehdolla: päällä on oltava hääpuku. Minkälainen se puku sitten on ja onko meillä sellaista pukua? Se puku tarkoittaa Jeesuksen sovituskuolemaa syntien anteeksiantamusta, johon meidän tulee uskoa. Evankeliumin loppuosaan sisältyi vielä vakava varoituksen sana. Tästä esimerkkinä oli mies, jolla ei ollut juhlapukua ja joka heitettiin ulos pimeyteen.
Luther sanoo, että me elelemme ikään kuin nämä Jumalamme sanat olisivat kevyttä pilaa. Evankeliumin vertaus antaa ymmärtää, että kaikki ovat kutsuttuja, mutta harvat valittuja. Me itse valitsemme sen, tahdommeko lopulta taivaaseen vai pimeyteen. Meille ei voi tapahtua mitään suurempaa, kuin saada kutsu taivaan juhla-ateriaan. Ja kaikkein pahin, mitä voimme tehdä, on kutsun hylkääminen.
Erkki Viinikainen
Eläkepastori
Loading ...
