Kunnanhallituksen jäsen Aki Virtaniemi (kok.) jätti eriävän mielipiteen, kun Luhangan kunnanhallitus käsitteli maanantai-iltana pykälää 163. Kyse oli kunnanhallituksen hyväksymästä osayleiskaavan käynnistämisestä tuulivoimapuistoa varten. Suur-Savon Sähkö Oy haluaa rakentaa Lempään kylälle 7 tuulivoimalaa. Tätä silmällä pitäen käsittelyssä oli muun muassa kunnan ja yhtiön välinen kaavoitussopimus.

Eriävässä mielipiteessään Virtaniemi piti päätöstä kunnan ja kuntalaisten edun vastaisena, ja kaavoitussopimusta puutteellisesti tehtynä. Hän näki siinä selkeitä puutteita, ja painotti, että tärkeät sopimukset tulisi tarkistuttaa mieluiten kahdella lakimiehellä ennen niiden käsittelyä kunnanhallituksessa.

Eriävän mielipiteen olemassaolo ei ollut toimituksen tiedossa alkuperäistä juttua tehtäessä.

Myöhemmin ilmeni vielä lisää tietoa kunnanhallituksen kokouksen kulusta. Virtaniemi oli tehnyt pykälää käsiteltäessä esityksen, että aihe olisi palautettu uudelleen valmisteltavaksi. Esitystä kannatti Pentti Haverinen (kesk.). Esitys jäi häviölle äänin 2–5.

Virtaniemi esitti vielä sitäkin, että asia olisi jätetty pöydälle lisäselvityksiä odottamaan. Tätä ei kukaan kannattanut, minkä jälkeen Virtaniemi jätti eriävän mielipiteen päätöksestä.

Tästäkään ei tiedotettu ajoissa, jotta asia olisi ehtinyt alkuperäisiin uutisraportteihin.

Janne Airaksinen

Lue lisää aiheesta

Uutista päivitetty klo 15.42.