
Joutsan ja Luhangan kunnat osallistuvat valtakunnalliseen Astetta alemmas -energiansäästökampanjaan yhdessä muiden Keski-Suomen kuntien kanssa. Kampanja on pantu käyntiin tänään, jolloin alkoi sunnuntaihin asti kestävä energiansäästöviikko. Energiansäästöviikko on valtion kestävän kehityksen yhtiö Motivan valtakunnallinen vuosittain järjestämä kampanja, jolla edistetään energiansäästöön ja kestävään kulutukseen liittyviä tekoja ja yleistä tietoisuutta.
Joutsan kunta on haastanut paikalliset yritykset mukaan kampanjaan. Yrittäjäyhdistyksille on lähtenyt sähköpostitse haaste, jonka mukana on vinkkejä energiansäästökampanjaan osallistumisesta. Lisäksi Joutsan koulut on haastettu mukaan. Tavoitteena on, että jokainen luokka pitää viikon aikana yhden oppitunnin käyttämättä mitään sähkölaitteita. Lisäksi yhtenäiskoulun ympäristöraati tulee pitämään viikon aikana tietoiskuja ja kyselyitä energiansäästöstä eri luokka-asteille. Myös Kurkiauran koulu panee toimeen mittavan listan energiansäästön suhteen.
Esimerkiksi kakkosluokat Joutsan yhtenäiskoulussa pitävät tänään sähköttömän koulupäivän, jolloin ei käytetä sähköisiä opetusvälineitä. Oppilailla saa olla tasku- tai otsalamput mukanaan hämärille aamutunneille.
– Lisäksi opettelemme vähentämään käsienpesuun käytettävän veden määrää ja kuivaamaan kädet yhdellä käsipaperilla. Kuvataiteessa teemme energiansäästöaiheiset julisteet. Lisäksi lähdemme metsäretkelle koko päiväksi torstaina ja syömme eväät nuotiolla paistaen, kertovat opettajat Liisa Kauppinen ja Liisa Liias 2A- ja 2B-luokilta.
Koulun keittiöllä on jo vuoden alusta alkaen kiinnitetty erityistä huomiota energiankulutukseen. Tästä käytännön esimerkkeinä lämpöaltaiden päälle laittaminen myöhemmin, uunien tyhjäkäynnin välttäminen, vain täysien tiskikorien peseminen ja hävikkiruuan seuranta.
– Kunta haastaa myös kuntalaiset osallistumaan energiansäästötalkoisiin. Kunnan some-kanaviin tulee viikon ajan käytännön helppoja vinkkejä energiansäästöön. Hyödyllisiä energiatekoja löytyy jo kunnan nettisivuilta asiaa koskevasta uutisesta, kertoo henkilöstöasiantuntija Liisa Alfthan.
Kunta itse osallistuu haasteiden ja vinkkien lisäksi energiansäästökampanjaan usealla tavalla. Energiansäästöviikolla teknisellä osastolla keskitytään energiatehokkuussuunnitelman päivittämiseen ja muun muassa muovinkeräysastioiden hankkiminen kunnan toimipaikkoihin aloitetaan.
Kiinteistöjen ilmanvaihtojen tehokkuus ja energiankäyttö tarkistetaan ja lämpötiloja pudotetaan niistä toimipaikoista, joissa se on mahdollista. Kunnan katuvalojen päällä oloa tarkastellaan alueittain. Uimahallin saunojen lämpötilaa lasketaan noin viidellä asteella.
Kunnan työntekijöitä kehotetaan osallistumaan energiansäästökampanjaan omalla toiminnallaan niin työpaikalla kuin kotonakin. Työpaikoilla pyritään tehokkaaseen energiankäyttöön ja kaikkea turhaa pyritään välttämään. Käytännön esimerkkeinä suositaan etätyötä mahdollisuuksien mukaan, tullaan kimppakyydein, pyörällä tai kävellen töihin, sähkölaitteita käytetään vain tarpeen mukaan ja valot sammutetaan työhuoneista ja kiinteistöistä niistä poistuttaessa.
Myös Luhangan koulussa, kuten myös palvelukeskus Tuuliharjussa teemaviikko tulee näkymään energian säästämiseen liittyvänä ohjelmana. Virastotalolla taas kiinnitetään esimerkiksi huomiota jätteiden lajitteluun, aloitetaan muovin kierrätys ja huolehditaan tarkasti valojen ja sähkölaitteiden sammuttamisesta työpäivän päätteeksi.
Janne Airaksinen