Maan korvessa kulkevi lapsosen tie. Näillä virren sanoilla aloitan Helvi Liukkosen 25.6.1935-15.8.2022 muistelun. Helvi sai nukahtaa ikiuneen omaan tuttuun sänkyynsä Jousessa Kuuselan osastolla kauniina elokuisena aamuhetkenä. Taivasmatka oli tehty ja perille päästy, rauha oli tullut, pitkä ja monivaiheinen elon polku oli kuljettu loppuun, määränpää saavutettu.

Meille omaisille ja ystäville tieto kuitenkin toi surun ja kaipauksen, mutta aika parantaa ja kultaa muistot.

Helvi syntyi pieneen mökkiin Ruhalahden kylään juhannuksena 1935, kesä oli kauneimmillaan. Hän oli vanhempiensa Juhon ja Saiman toinen lapsi, myöhemmin lapsia siunaantui lisää, kaikkiaan heitä oli 9, mutta 2 kuoli jo lapsuusiässä.

Helvin varhaislapsuus sujui kuten kenen tahansa tuohon aikaan eläneellä, mutta hänen ollessaan vasta 12-vuotias tapahtui perheessä ikävä tapahtuma. Saima-äiti menehtyi nuorimmaisen lapsen synnytykseen 1947. Siitä asti Helvi joutui opettelemaan taloustyöt, karjanhoidon ja huolehtimaan myös nuoremmista sisaruksistaan. Koulunkäynti jäikin tuon takia vähäiseksi, mutta elämän koulu opetti elämän tärkeät tiedot ja taidot.

Nuoruusikä ja aika sujui isänsä ja sisarustensa kanssa asuen yhteistaloutta, kunnes Helvi jäi Juho-isänsä kanssa asumaan. Silloin hänellä oli jo hoidettavan sisarensa tytär Sirpa, jonka hän kasvatti teini-ikään saakka. Helvi ehti elämänsä aikana asua vain neljässä paikassa ”Suonteen takana” ennen muuttoaan kirkolle 2012, siispä hän oli hyvin kotiseutu-uskollinen, eikä koskaan kaivannut suureen maailmaan.

Samalla kun kasvatti Sirpa-tyttöä, hän hoiteli isänsä taloutta Pyymäellä, josta he sitten muuttivat Karttuujoelle, josta tuli Helvin aikuisiän ja oman perheen kotitalo. Sieltä Juho-pappa sitten joutui sairaalaan ja kuoli 1971.

Helvi kohtasi isäni Sulon joskus 1960-luvulla, ja he perustivat yhteisen kodin ja talouden Karttuujoelle. 1969 menivät naimisiin ja tytär Anne syntyi 1971. Elämä kuljetti polkujaan, työelämän Helvi teki lähinnä kotitöissä karjanhoidossa ja kylillä autellen missä apua ja ylimääräistä käsiparia tarvittiin. Oli hän myös metsätöissä puolisonsa kanssa ja myöhemmin Joutsan kunnalla siivoojana.

Elämä ei aina ollut kovin helppoa, puoliso kun kulki ns. omia polkujaan ja vietti välillä hyvinkin kosteaa elämää. Helvi vei perhettä eteenpäin, autteli kyläläisiä ja hoiti kotia parhaansa mukaan. Yhteinen taival päättyi 2010 isäni Sulon kuolemaan.

Luonteeltaan Helvi oli ennakkoluuloton, rehellinen ja lempeä, hymyilevä ja rauhallinen sellainen vanhan kansan ihminen, joka ei halunnut olla keskipisteenä, vaan tarkkailija ja sivusta katsoja, vaikkakin hänellä oli elämästä ja asioista vahvat mielipiteet.

Helvi tykkäsi luonnosta ja eläimistä ja lapsista ja nuorista. Vaikka hänellä omia lapsia olikin vain yksi, niin aina oli ympärillä ja sylissä joko sukulaisten tai jopa aivan vieraidenkin lapsia, jotka varmasti muistavat Helvin lempeyden ja hymyn ja sen pullan tuoksun Karttuujoelta.

Helvi olikin hyvä ruoanlaittaja, muun muassa makaronilaatikko on jäänyt monen mieleen sekä se pulla ja tiikerikakku. Hän oli itse oppinut ja ne opit jäävät elämään minussa, vaikkakaan en koe olevani yhtä hyvä talousihminen. Myös sahdin teon salaisuuden Helvi osasi ja varmaan moni kyläläinen ja sukulainen muistaa Helvin hyvän sahdin, joka kävi sekä päähän että jalkoihin.

Käsityöt ja lukeminen olivat rakkaita harrastuksia, ja viimeiseksi työksi hän oli kutonut ”elämän kaulaliinan”, jossa värit vaihtelevat ja elämä kulkee jaksoissa.

Vanhuusiän Helvi vietti kirkolla ensin Kirkkokankaalla ja sittemmin Jousessa, kun terveys ei enää sallinut kotona asumista.

Helvin hymyilevä ja rauhallinen, valoisa olemus ja välittävä ja huolta kantava katse ei varmaankaan jää unhoon meiltä suremaan jääneiltä. Valoisa muisto kantaa eteenpäin, ja melkein voimme sielumme silmin nähdä hänet touhuamassa Suonteen takana Karttuujoella kotona omia tuttuja askareitaan.

Helville rakkaan virren sanoin lopetan muisteluni ja toivon kaikille läheisille voimia. Hyvää taivasmatkaa ja nuku hyvin äiti.

Käy yrttitarhasta polku, vie Golgatalle se.
On Hengen viitoittama sen joka askele.
Se tie vie viimein taivaaseen, mutta tie se on tuskien.

Anne Liukkonen
Kirjoittaja on vainajan tytär

Tagged with →