Hallintosäännön 113 pykälän kohdassa Kyselytunti mukaan valtuuston puheenjohtajalla on oikeus päättää kyselytuntien pitämisestä. Valtuutetulla on oikeus esittää kunnanhallitukselle kyselytunnilla vastattavaksi lyhyitä enintään 2 minuutin pituisia kysymyksiä kunnan hallintoa ja taloutta koskevista asioista.

Kyselytunti järjestetään ennen valtuuston kokousta, jollei valtuusto toisin päätä. Kyselytunti on julkinen. Vastauksen saatuaan kysymyksen esittäjällä on oikeus tehdä kaksi asiaan liittyvää lyhyttä lisäkysymystä. Kysymysten johdosta ei käydä keskustelua. Kysymys on toimitettava kirjallisena viimeistään 7 päivää ennen valtuuston kokousta.

Valtuuston puheenjohtaja ei ole tätä mahdollisuutta käyttänyt. Kyselytunti on lukuisissa kunnissa käytössä. Nykyisen kuntalain perusteluissa, Kuntaliiton ohjeissa ja Joutsan kuntastrategiassa painotetaan avoimuuden lisäämistä kunnallisessa toiminnassa.

Kyselytunti mahdollistaisi rivivaltuutetulle nyt puuttuvan keinon saada kunnanhallituksen kannanotto tärkeänä pitämäänsä asiaan. Medialle aukenisi uusi lähde tiedonsaantiin ja kuntalaiset olisivat nykyistä paremmin tietoisia vireille tulevista asioista. Menettelyllä saattaisi olla aktivoiva vaikutus kuntalaisten osallistumiselle yhteisten asioiden kehittämiseen.

Johtopäätöksenä edellä esittämäni perusteella teen aloitteen kunnanhallitukselle, että se 1) hallintosääntöpäivityksen yhteydessä, kirjoittaa sääntöön velvoitteen kyselytunnin käyttämisestä ja 2) että se pyytää valtuuston nykyistä puheenjohtajaa toteuttamaan 113 pykälän.

Kalle Willman

valtuutettu