Kiviaineslouhimon ja -murskaamon perustaminen Joutsaan alle kilometrin etäisyydelle kunnan keskustaajaman ytimestä kuulostaa ja vaikuttaa jo asiana absurdilta ja hämmentävältä. Miksi millään ilveellä ja perusteella voidaan hyväksyä moninaisia ympäristö- ja meluhaittariskejä sisältävä kivenotto- ja murskaamotoiminta arvokkaan vesistön ja ylipäätään asutuksen äärelle? Jo tavallinen maalaisjärkikin sanoo, tai pitäisi sanoa, että tällaisten murskaamojen paikka on ihan toisaalla, ei vain muutaman sadan metrin päässä ihmisten jokapäiväisestä arjesta ja elämästä; vakituisesta asumisesta, vapaa-ajan vietosta, parhaimmillaan hyvinkin vilkkaana sykkivästä kauppa- ja liikekeskuksesta, keskeisistä asuin-, toimisto-, virkistys- ja puistoalueista.

Yleisesti ottaen yritystoimintaa sekä siihen liittyvää positiivista kehitystä ja laajenemista kannattaa mielellään, mutta jos kiistatta selkeitä haittoja ja riskiaineksia käsittävää toimintaa runnotaan täysin väärään paikkaan, kääntyvät kannatus ja myötämielisyys helposti vastustamiseksi ja valittamiseksi. Kuten nyt joutsalaisen yrityksen Peräaukon murskaamohankkeen osalta on monen osalla tapahtunut. Vaasan hallinto-oikeus on asiassa oman ratkaisunsa tehnyt kallistuen murskaamoluvan myöntämiseen ja kanteluiden hylkäämiseen.

Sitä, onko oikeus voittanut taas, voi ainakin inhimillisen tarkastelun kautta kyseenalaistaa. Eikä tässä välttämättä auta edes lautakuntatasolla määrätyt, tiukoiksi luonnehditut lupaehdot. Niitä piiruntarkasti ja kurinalaisesti noudattaen – yhdistettynä toimivaan, riittävään ja asianmukaiseen seurantaan ja valvontaan – päästään varmasti vähintäänkin kohtuulliseen lopputulemaan, mutta ei vielä sittenkään haitattomuuteen ja riskittömyyteen.

Marko Nikkanen

Tagged with →