Ilmavoimien sotaharjoitus varalaskupaikalla 25.9.–29.9. tuo muutoksia postin ja bussien kulkuun. Sulkualueella asuviin otetaan postinjakajien toimesta henkilökohtaisesti yhteyttä ja annetaan postin saamiseen liittyvät ohjeet.

Myös sulkualueen ulkopuolella tapahtuvaan postinjakeluun voi tulla aikataulumuutoksia. Tähän joutuvat varautumaan sulkualueen pohjoispuolella Joutsan vanhan rajan ja Luhangan suunnassa asuvat, sekä myös varalaskupaikan läheisyydessä eteläpuolella sijaitsevat kiinteistöt.

Linja-autoliikenteen aikatauluihin ja reitteihin muutoksia tulee muutoksia. Sulun aikana linja-autolla matkustettaessa tulee varautua pidempään matka-aikaan, aikaistettuun lähtöaikatauluun sekä siihen, että kaikki normaalit pysäkit eivät ole käytössä.

Netin aikatauluhaku ja tarvittaessa yhteydenotto liikennöitsijään selvittävät ajantasaiset muutokset vuoroissa. Kuitenkin esimerkiksi Onnibus ilmoittaa, että 25.–29.9. osa yhtiön vuoroista jää ajamatta tai ajetaan poikkeusreittiä. Joutsa ja Hartola jäävät väliin kiertoreitin takia.

Janne Airaksinen

Tagged with →