Ilmasotakoulu pitää Baana 22 -maantietukikohtaharjoituksen Joutsan varalaskupaikalle perustettavalla tilapäisellä sotilaslentopaikalla 25.9.–30.9. Maanantai-iltana yhtenäiskoulun auditoriossa järjestettiin yleisölle avoin tiedotustilaisuus aiheesta. Odotetusti kysymyksiä tuli eniten liikenteen kiertoteistä.

Nelostie suljetaan Joutsassa välillä Korpilahdentien liittymä–Pertunmaantien liittymä 25.9. klo 20.00–30.9. klo 06.00 väliseksi ajaksi. Tuona aikana liikenne ohjataan kiertotielle. Sulusta aiheutuu merkittävää haittaa liikenteelle. Suljettava tieosuus on noin 4,5 kilometriä pitkä.

Kiertotie Jyväskylään Kangasniemen kautta pidentää matkantekoa noin 40 km. Matkaan on syytä varata noin tunti lisäaikaa. 7.000 ajoneuvon normaaliliikennemäärä haluttiin ohjata yleisille teille, koska näin varmistetaan turvallinen liikenne. Myös Poikkitie on käytettävissä, mutta se on raskaalle liikenteelle kapea ja sorapintaisena sitä ei suositella. Lisäksi tilaisuudessa tuotiin esille se, ettei tie välttämättä täytä luokituksia tällä hetkellä, mikä tietenkin heikentää tien kestokykyä ajatellen kasvanutta liikennemäärää harjoituksen aikana.

Rieskalantie on yksityistie, mutta tiehoitokunta on varautunut tilanteeseen asettamalla 40 km/h:n nopeusrajoituksen ja 10 tonnin painorajoituksen. Tällä suljetaan tienkäyttö raskaalta liikenteeltä. Luhangan suunnasta pääsee normaalisti Tammihaarasta pohjoiseen, mutta Joutsan suuntaan henkilöautolla tulijoista moni epäilemättä käyttää juuri Rieskalantietä.

Yksityiset kansalaiset ja yritykset kärsivät myös taloudellista haittaa harjoituksen liikennejärjestelyistä. Tilaisuudessa kerrotun mukaan valtio ei maksa näistä korvauksia. Postin kulusta viranomaiset neuvottelevat vielä ennen harjoituksen alkua.

Suljettu tieosuus ja maantietukikohta ovat harjoituksen ajan vartioitua sotilasaluetta, jonne yleisöllä on pääsy kielletty. Ilmasotakoulu on määritellyt sulkualueen varalaskupaikan lähialueelta. Yrittäjäntie välillä Teollisuustie – Koiravuorentie kuuluu sulkualueeseen, ja näin ollen liikenne ohjataan Koiravuorentien ja Teollisuustien kautta.

Poikkeuksen muodostaa Jousiperä, jonne liikkumisesta Yrittäjätien kautta Ilmasotakoulun edustajat sopivat henkilökohtaisesti Jousiperän asukkaiden kanssa. Myös pohjoisen suunnan asukkaiden kanssa on sovittu vastaavat kuviot.

Sotilasalueen ulkopuolelle järjestetään katselumahdollisuuksia yleisölle Profin Sydänpuu- ja Rametko-hallien läheisyyteen. Parkkialue yleisölle on Talomuseolla. Pysäköintiä tienvarsille tulee ehdottomasti välttää. Väkeä kehotetaan tulemaan paikalle mahdollisuuksien mukaan kävellen. Katselualueella melu on ajoittain kova ja kuulosuojaimien käyttöä suositellaan.

Maanantai 26.9. ja tiistai 27.9. ovat lentämisen kiivainta vaihetta. Silloin ilmassa on paljon Hornet-hävittäjiä klo 10.00 alkaen ja päättyen aina yölentoharjoituksiin 24.00 mennessä. Keskiviikkona ja torstaina toiminta loppuu aikaisemmin. Harjoitus puretaan viimeistään varhaiseen perjantaiaamuun mennessä.

Kaikki toiminta tapahtuu lentämisen yhteydessä, eikä esimerkiksi paukkupatruunoita käytetä missään yhteydessä. Lentokoneiden nousut tehdään mieluiten vastatuuleen, joten nousuja ja laskuja voi tapahtua molempiin suuntiin maantietä. Pääsuunta on kelin salliessa se, että startit ovat etelästä kohti pohjoista.

Ulkomaisia lento-osastoja ei tule harjoitukseen, se on selvinnyt äskettäin. Sen sijaan muuten harjoitukseen tutustuu ulkovaltojen edustajista koostuva delegaatio sekä puolustusvoimien ja valtion ylintä johtoa.

Janne Airaksinen

Yläkuva: Ilmavoimien karttakuvasta selviää sulkualue sotaharjoituksen aikana. Eniten se vaikuttaa liikennöintiin Yrittäjäntiellä, ja tämä liikenne ohjataan kulkemaan muuta kautta. Keskellä kuvaa oleva punakattoinen rakennus on Grundfos Environment Finland Oy Ab:n käytössä, ja ylinnä oleva rakennus tunnetaan puolestaan Rametko-hallina.

Tagged with →