Joutsalaislähtöinen Sanna Liukkonen valittiin viime lauantaina Tahkolla Miss Route 5 -kilpailun ensimmäiseksi perintöprinsessaksi. Kilpailu on osana harrasteajoneuvotapahtuma Lapinlahti Kruisinkia järjestettävä, pin-up- ja harrasteajoneuvohenkisille naisille tarkoitettu kisa, jonka finaaliin osallistui tänä vuonna kymmenen naista.

Kilpailijat olivat Liukkosen mukaan viikonlopun aikana mukana myös itse kruisingin pysäkeillä tuomassa iloa ja naiskauneutta tapahtumaan. Liukkonen itse on harrastanut pin-upia vasta muutaman vuoden ajan. Hän on 47-vuotias, mutta sanoo, etteivät pin-up-jutut katso ikää.

– Se on semmoisen naisellisuuden ja ilon ja hyvän mielen juttu. Koen, että se on tärkeintä pin-up-jutuissa, sanoo Joutsassa syntynyt ja paikkakunnalla 15-vuotiaaksi asti asunut, nykyisin Kangasniemen Luusniemellä asuva Liukkonen.

Miss Route 5 -kisaan osallistuminen oli hänelle itsensä ylittämistä ja haastamista, esiintymiskokemuksen hakemista ja sitäkin, että hän tunnustautuu yllytyshulluksi ja herkästi innostuvaksi.

Finaali ratkesi yleisöäänestyksen perusteella, ja ääniä annettiin sekä itse tapahtumassa että kisajärjestäjän sosiaalisen median kanavissa. Liukkonen iloitsee siitä, että vaikka oli Tahkolla vieras, eikä hänellä ollut kannatusjoukkoja mukana, hänet äänestettiin silti toiseksi.

Kisaan osallistumista hän kuvaa hyväksi kokemukseksi; sen myötä sai tutustua uusiin ihmisiin ja nähdä hienoja autoja, ja oma kilpailusijoituskin oli ensikertalaisena osallistuneen mielestä oikein hyvä saavutus.

– Olin ensinnäkin porukan vanhin, ja minulla kuitenkin on aika lyhyt tämä minun pin up -tyttöhistoria. Siinä mielessä olin tosi iloinen siitä sijoituksesta.

Liukkonen nauraa olevansa nyt tuplaprinsessa, sillä hän osallistui viime kesänä samantyyppiseen kilpailuun, Nastolan RautalankaFestareilla käytyyn Miss Twang & Twist -kisaan, ja sijoittui siinäkin ensimmäiseksi perintöprinsessaksi.

Pin-up-harrastus on päivystyspolilla sairaanhoitajana työskentelevälle Liukkoselle hyvää vastapainoa työlle. Hänelle on tärkeää saada tuoda pin-up-jutuilla iloa ihmisille.

– Joku on joskus kysynyt, että miten näin turhamaisesti viitsii laittautua ja pukeutua. Minun mielestäni se ei ole turhamaista. Iloa ei ole koskaan liikaa elämässä.

Tarja Kuikka

Kuva: Satu Karmankallio/Starlightpinup

Tagged with →