Kompastelen usein eteisessämme seisovaan potkulautaan tai seuraavaa lenkkiä odottaviin rullaluistimiini. Tallinnan katukuvassa potkulautaan törmääminen on jopa todennäköistä: sähköpotkulaudat ovat tulleet kaupungin katukuvaan muutaman viime vuoden aikana hurjalla vauhdilla.

Elän siis unelmaani! Nimittäin kun olin pieni, haaveilin siitä, että minulla voisi olla potkulauta tai rullaluistimet. Kummatkin asiat tuntuivat uskomattoman hienoilta. Silti tajusin, että niiden hankkimisessa ei oikein ollut järkeä. Tammijärvellä lähimmälle asfalttitielle oli kotoa kaksi kilometriä, joten suoraan kotiovelta potkulaudan päälle tai rullaluistimille hyppääminen ei ollut mahdollista.

Rakentelin mielessäni ratkaisuja haaveeni toteuttamiseen. Keksin, että voisin luistella navetassa! Alle kouluikäisen lapsen silmiin käytävät tuntuivat kilometrien pituisilta, joten niillä olisi ollut hyvä kiitää. Tosin minua pelotti ajatus lehmän sarviin törmäämisestä tai putoamisesta lantakourun siihen syvään kohtaan, jossa laite työntää lannan ulos lantalaan.

En koskaan uskaltanut kertoa haaveestani äidille ja isälle, mutta rullaluistimet sain lopulta ylioppilaslahjaksi. Niillä tulikin Tammijärven ja kirkonkylän välillä rullailtua aika paljon. En kyllä tajua, miten olen uskaltanut laskea muna-asennossa kirkonkylän ja Tammijärven välisiä mäkiä.

Kun lapseni alkoivat kärttää potkulautaa, en laittanut vastaan. Tuntui hauskalta, että saatoin hankkia tenavilleni sen, mistä pienenä hurjasti haaveilin. Tallinnan kaupunkiliikenteessä on omat lehmänsarvensa ja lantakourun syöverinsä, mutta siellä he joka tapauksessa laudoillaan potkivat menemään.

Ja itselläni on kolmannet rullaluistimet. Niillä rullailen Tallinnassa merenrannan promenadilla tai varta vasten luistelijoille ja rullasuksihiihtäjille tehdyllä asfalttilenkillä Piritan mäntymetsässä.

Kun muutama vuosi sitten autoni hyytyi kahdella eri Suomen-reissulla nelostien varteen, äkäännyin ja myin kumijalan pois. Päätin, että auton sijaan hankin potkulaudan. En ole vielä sitä ostosta tehnyt, sillä arjessani pääsen kävellen ja julkisilla joka paikkaan. Mutta jonakin päivänä varmaan lopulta ostan potkulaudan ja liu’un Tallinnan kaduilla eteenpäin vähintään yhtä kovaa kuin unelmissani navetan käytävillä.

Silja Hurskainen

Kirjoittaja tuskin jaksaisi enää rullaluistella ylös Luhangan ampumaradan mäkeä.

Tagged with →