Kaunis ja erämainen Heinäsuo sijaitsee Toivakan ja Jyväskylän rajamailla. Suon lounaiskulma on Toivakan alueella ja loput suon pohjoisosista kuuluu Jyväskylään. Koko suo on suojeltu luonnonsuojelualueena, mutta Toivakan puoleinen osa kuuluu myös Natura-2000 suojeluohjelmaan.

Heinäsuo on syntynyt kallioiseen maastoon muun muassa Lilivuoren ja Honkavuoren väliin. Korkeimmat vuoret ovat muutaman sada metrin nykyisen merenpinnan yläpuolella. Heinäsuo on kehittynyt Lilivuoren rinteeseen, jossa maaston korkeuserot ovat suuria.

Alueella on muitakin rinnesoita, jotka ovat Keski-Suomessa varsin harvinaisia, kuten Ruostesuo. Osa alueen soista on otettu metsätalouden käyttöön, kuten Lamminsuo, osa taas on päässyt suojelun piiriin. Heinäsuo on nimensä mukaisesti hyvin heinäinen ja varsin kuivahko keidassuo. Suolla ja sen reunoilla kasvaa paikoin kitukasvuista koivua ja pajua.

Suon paikalla on aikoja sitten ollut matala lampi, joka on aikojen saatossa soistunut. Suon reunamilla on yhä nähtävissä vanhoja rantakivikoita.

Ei ole vaikeaa arvailla mistä heinäsuo on saanut nimensä. Suo on lähes täysin vihreän suoheinän peitossa, vain valkolatvaiset suovillat, pajut ja koivut hieman rikkovat suon vihreää olemusta.

Suo on aikoinaan ollut umpilampi ja näin se on kuivina kesinä ollut hyvin altis kuivumiselle. Heinäsuo ei sijaitse lähteikköisessä maastossa kuten muutamat lammet ja suot alueella. Kallioisellakin alueella pohjavesi löytää kulkureittinsä kallioiden sisällä. Tosin virtaukset eivät ole niin voimakkaita kuin hiekkaisilla harjuilla. Kallioden pohjavesi on vaikeampi käyttää ihmisen hyödyksi kuin harjuvesiä.

Soita syntyy monin tavoin vielä nykyisinkin, vaikka suurin soistumisaikakausi onkin jo ohitse. Kaikki soistumiselle suotuisat laajimmat suolakeudet ovat jo syntyneet.

Silti soita syntyy yhä muun muassa pieniin ja mataliin vesistöihin, joissa laineet eivät juuri estä rantojen soistumista. Myös avohakkuut synnyttävät soita alaville paikoille. Hakattu maasto on altis soistumiselle, koska ei ole enää puustoa pitämässä vesitasapainoa yllä, ja maankamaran läheisyydessä virtaava pohjavesi lisää alttiutta soistumiselle.

Lampi voi kasvaa umpeen joko reunoilta tai pohjaa myöten. Vaikka koko lampi olisi saanut jo peittävän rahkasammalkerroksen voi turpeen alla olla vielä runsaasti silkkaa vettä ja mutaa. Hyllyvä turvekerros voi olla kulkijan alla hyvin petollinen.

Heinäsuon pohjoispuolella on suojelualueen lisäksi suojeltu myös hieman luonnontilaista metsää. Pienuudestaan huolimatta metsässä kasvaa monipuolinen kasvi- ja sienilajisto.

Heinäsuota ympäröivät varsin karut kalliometsät ja valtapuuna on etupäässä mänty. Kuusta esiintyy lähinnä kosteammilla mailla kalliovuorten alarinteillä.

Kasvilajistoon kuuluu muun muassa suovilloja, kuten tupasvillaa ja luhtavillaa. Suomen seitsemää suovillalajia on käytetty aikoinaan monin tavoin hyödyksi, kuten täytteinä ja kynttilän sydämiin.

Aarnimetsille tyypillisesti metsässä on varsin runsaasti lahopuuta. Kuivan kangasmetsän lajisto on paikoin lehtomainen kasvaen runsaasti saniaisia ja kieloa. Lahopuissa on useita kääpälajeja. Runsaimmin taulakääpää. Taulakääpä on hyvin pitkäikäinen ja usein jopa yli kymmenvuotinen. Osa käävistä on vain yksivuotisia.

Heinäsuo on varsin pienialainen kuten alueen muutkin suot. Pituutta on noin kolmisensataa metriä ja leveyskin jää alle sadan. Heinäsuo linnusto muodostuu etupäässä karuhkojen mäntymetsien lajeista, joita reunametsissä pesii. Varsinainen suolinnusto ja myös kasvisto on varsin niukkaa.

Yleisimpiä lajeja ovat muun muassa metsäkirvinen, leppälintu, käki, pajulintu, hömötiainen ja kirjosieppo. Tikoista suojelualueen tuntumassa pesivät palokärki, käpytikka ja pohjantikka.

Heinäsuon tyyppiset heinää ja saraa kasvavat suot ovat olleet eteläisessä Suomessa haluttua maata viljelyn käyttöön. Multavimmat, laajimmat ja rehevimmät heinäiset suot onkin raivattu viljelyn piiriin jo aikoja sitten.

Varsinkin Itä-Suomen vaaraisessa ja kallioisessa maastossa lähes kaikki sopivat suot ovat kelvanneet viljelyyn. Osa pelloista on jouduttu raivaamaan kivikkoisiin ja synkkiin havumetsiin kulottamalla, eli polttamalla.

Vaikka Heinäsuo on pieni, se on tärkeä osa alueen laajempaa erämaista luontoa, joka koostuu vanhoista metsistä, kallioista, lammista ja pienialaisista Sisä-Suomen keidassoista. Sisä-Suomen pohjoisimmat keidassuot löytyvät Pihtiputaan tienoilta.

Jarmo Vacklin

Joutsan Seutuun kirjoittava Jarmo Vacklin tutkii luontoharrastajan silmin seutukunnan luontoa. Nyt hän raportoi myös myös hieman kaukaisimmista kohteista naapuripitäjissä, sillä alle tunnin ajomatkan päässä voi olla vaikka mitä luonnonihmettä.

Yläkuva: Suon reunoilla aikoinaan aaltojen huuhtomia rantakivikoita, joille sammal ja jäkälä ei ole vielä päässyt juurtumaan.

Suon reunametsässä kasvaa varsin runsaasti koivua.
Usein siirtokivilohkareet ovat peräisin läheisiltä emäkallioilta, mutta joskus satojenkin kilometrien päästä. Mikäli siirtokivi seisoo paljaalla silokalliolla saattaa kallioon jääneistä urista selvitä lohkareiden kulkusuunta.

Tagged with →