Kirkkokankaan tilojen remontti alkaa olla loppusuoralla varhaiskasvatusta ajatellen. Kunnan rakennuspäällikkö Ari Lindgren toteaa, että tiloissa toiminta saadaan aloitetuksi elo-syyskuun aikana.

– Vallitsevan maailmantilanteen vuoksi materiaalien toimittajien vaikeudet ovat viivästyttäneet myös tätä hanketta. Muun muassa ilmanvaihtokoneen toimitusta toimittaja joutui siirtämään eteenpäin noin kuukaudella. Kuukauden retkahdus tekee paljon näin kokonaisvaltaisessa projektissa. Muuten kaikki on mennyt hyvin, kiteyttää Lindgren.

Yhden varhaiskasvatuksen työntekijän ja hänen lapsensa ehdotuksesta uuden paikan nimeksi on valittu Taikametsä. Varhaiskasvatuksen esimies Annikki Lehto toteaa, että kaikille varhaiskasvatusta hakeneille lapsille on tehty sijoituspäätökset nykyisiin toiminnassa oleviin yksiköihin 1.8.2022 alkaen. Lehdon mukaan varhaiskasvatuksessa joudutaan tekemään uudet paikkapäätökset, kun tiedetään varmasti, milloin Taikametsän päiväkotiin päästään muuttamaan.

– Varhaiskasvatuksen puolella on ennakoitu tämä tilanne. Taikametsään siirtyy kokonaisuudessaan Koivukummun päiväkodin väki, eli noin 30 lasta ja henkilökunta. Vekkulan ja Varalan perhepäiväkotien lapset ja henkilöstö siirtyvät sen jälkeen Koivukummun rakennukseen, summaa Lehto.

Jonna Keihäsniemi

Taikametsän remontoiduissa tiloissa päästään aloittamaan toiminta elo-syyskuun aikana.