Joutsan keskustaan on odotettavissa ensi viikon lauantaina tavallista enemmän moottorinpärinää, kun Joutsa Chopper Show kokoaa jälleen rakenneltuja moottoripyöriä nähtäville Yhdystien kupeessa sijaitsevan Valkoisen kartanon pihapiiriin. Moottoripyörien ohella tapahtumassa on luvassa livemusiikkia, kun esiintymislavalle nousee joutsalaislähtöisen Topi Suurosen Rodeo-yhtye.

Näyttelyn luokat ovat viime vuodeltakin tutut Chopper, HD Chopper Custom, Classic Custom, Cafe racer/Flat track, Hot rod/Custom Car, Bicycle ja Jury´s Choice. Yleisö pääsee äänestämään mielestään tyylikkäintä moottoripyörää, ja luokkien parhaita palkitaan siten, että kolmesta suurimmasta luokasta palkitaan kolme eniten ääniä saanutta ja muista luokista luokan eniten ääniä saanut.

Minkä verran moottoripyöriä Joutsa Chopper Show’ssa tullaan tänä kesänä näkemään, sitä tapahtuman järjestävä Tomi ”Lävi” Avikainen ei lähde etukäteen arvioimaan, sillä tapahtuman kokoluokka on selvinnyt perinteisesti viime hetkillä, ja niin tulee käymään nytkin.

Avikainen ei nimittäin ole tavannut mainostaa tapahtumaansa pitkään etukäteen, vaan ilmoittanut sen järjestämisestä verraten viime hetkillä – esimerkiksi viime vuoden mainosajan hän muistelee olleen kolme, neljä päivää. Miten iso moottoripyöränäyttely Valkoisen kartanon pihapiirissä siis ensi viikon lauantaina on, sitä voi etukäteen vain arvailla.

– Se selviää lauantaina, kun kello rupeaa lyömään 12, että paljonko täällä on näytteilleasettajia tullut sisään. Vähän niin kuin drive-in-näyttely. Eli toisin sanoen huikealla riskillä tässä mennään joka vuosi, sanoo Avikainen.

Joutsa Chopper Show järjestetään nyt jo 19. kerran. Syy siihen, että Avikainen pisti tapahtuman aikanaan alulle ja on jatkanut sen järjestämistä vuosi toisensa jälkeen, on miehen intohimo moottoripyöriin.

– Olen aika intohimoinen moottoripyöräharrastaja ja -rakentelija, ja menestynyt itsekin rakentelupuolella aika hyvin.

Tarja Kuikka

Kuva: JS Arkisto / Osmo Kuisma

Tagged with →