Kävin viime viikolla iltakävelyllä Joutsan kirkonkylällä, ja silmiin osui paikallisen rakennusliikkeen uusi pääkonttori. Silmäilin sitä hetken kaikessa rauhassa.

Kaikesta ns. apteekkarin taloon liittyvästä kohusta huolimatta raitinristin seutu on nyt saanut modernin, tyylikkään ja perinteitä sopivasti ylläpitävän rakennuksen, joka istuu miljööseen. Vielä kun Joutsan virastotalojen röttelöt aikanaan puretaan ja viheralueet saisi jotenkin keskusta-alueella kuntoon, voisi puhua varsin viihtyisästä ydinkeskustasta.

Kotiin palattuani luin paikallislehdestä (20.6.), että seurakunnan kiinteistöstrategia on tulossa käsittelyyn. Siinä on maininta, kuten paikallislehtikin on aikaisemmin uutisoinut, että nykypäättäjien vakaa aie on remontoida nykyinen seurakuntakoti.

Kyseinen seurakuntakoti on 1970-luvun ruma tekele, joka ei istu raitinristin ja Jousitien miljööseen lainkaan. Jo 2000-luvun alkupuolella useamman eri asiantuntijan voimin arvioitiin, että kyseisen rakennelman peruskorjaaminen ole millään tapaa järkevää. Sitä ei saa energiatehokkaaksi ja käytännölliseksi millään – todennäköisesti remontissa jää melkoisia riskejä ja korjauksella saatava jatkokäyttöikä ei ole kummoinen.

Olen seurannut vastaavaa keskustelua lukuisista vastaavan ikäluokan rakennuksista. Lähestulkoon kaikissa on päädytty purkamaan vanha pois ja uutta tilalle – ennemmin tai myöhemmin. Samalla tapaa päätä lyötiin seinään paikallisesti Joutsassa aikanaan esimerkiksi koulujen ja terveyskeskuksen remonttisuunnitelmissa.

Hyvät Joutsan kirkkoväärtit – älkää lyökö päätänne piiskapetäjään! Köyhän ei kannata ostaa huonoa. Tehkää tarpeita vastaava uusi seurakuntakoti, purkakaa vanhat röttelöt pois ja myykää kaikki ylimääräinen, kuten suunniteltu on.

Jukka Huikko