Juhannus, tuo keskikesän juhla, jouluhullujen puolivuotisen lähtölaskennan aloittaja. Juhla, jonka viettämiseen on tapoja yhtä paljon kuin on ihmisiä. Jonkun on välttämättä ajettava ruuhkassa päästäkseen mökille, toinen nauttii hiljentyvässä kaupungissa, jollekin juhannus voi olla aivan tavallinen työviikonloppu.

Ja sitten on ne perinteet ja taiat. Toiselle ei ole juhannusta ilman saunaa ja tansseja, toisen on saatava mansikkakakku ja uusia perunoita lautaselle. Kukat on pakko kerätä tyynyn alle ja suvun mölkkymestari on ratkottava.

Tavoista välittämättä meitä kaikkia yhdistää yksi fakta; juhannusaatto ja -päivä kestävät almanakan mukaan molemmat tasan 24 tuntia. Siitä ei pääse yli eikä ympäri, vaikka kuinka haluaisi jatkaa yöttömässä yössä rauhoittumista laiturin nokassa – hyttysten syötävänä toppatakki päällä palellen vesisateessa. Mutta koska juhannus.

”Suomen kesä kestää hetken aikaa vaan, mut sen hetken maailma tarjoo parastaan”, laulaa Olli Halonen kappaleessaan Suomen kesä. Tässä ehkä kiteytyy se kesän h-hetki, johon on mielestäni kasaantunut tietynlaisia paineita. ”totta kai tullaan kylään”, ”tehdään itse kaikki”, ”aina on hyvä sää grillata” ja sitä rataa.

Sitten otetaan useita (lavastettuja) kuvia sosiaaliseen mediaan ja näytetään muille, että näin täällä nautitaan. Pohditaan kuvan yhteyteen viestiä ja uppoudutaan vahingossa linkkaamaan lööppejä, kuinka monta on hukkunut vesillä ja kuinka autojonot venyvät maantiellä. Viime vuosina myös S-ryhmän pitämä kassalive on saanut ihmisiä tuijottamaan livekuvaa Prisman kassahihnalta juhannusostoksilla – sekin voi olla jo perinne toiselle.

Mutta kaiken tämän keskellä pitäisi osata pysähtyä nauttimaan siitä ohikiitävästä hetkestä. Keskikesästä illat pimenevät ja muutaman kuukauden päästä jossitellaan, voi kun olisi kesä ja valo. Unohdetaan siis turhat säätämiset ja nautitaan – aidosti keskikesän huipennuksessa.

Halosen sanoin: Me kesäyössä hiljaa istutaan, ja aurinko taas värjää taivaan purppuraan. Valoisista öistä nautitaan, eikä nyt oo aikaa mennä nukkumaan, kun Suomen kesä on hetken vaan.”

Jonna Keihäsniemi

kirjoittajan juhannusperinteisiin kuuluvat lipun nosto, kesän eka mansikkakakku sekä Iltalehtien tarjoamat kesävisailut suvun kesken.

Tagged with →