Joutsan seutukunnalla odotetaan pitkästä aikaa hyvää tapahtumakesää. Pitkän koronakurimuksen jälkeen luvassa on taas esimerkiksi seudun kesän ykköstapahtuma Joutsan Joutopäivät, perinteiset Jousan Markkinat ja kotoisa maalaisfestivaali Luhangan Lärvit.

Isojen tapahtumien ohella järjestetään toivottavasti myös liuta pienempiä tapahtumia, esimerkiksi kesätoreja kylillä. Niiden näkyvyys ei ole välttämättä suuri, mutta merkitys kävijäkunnalle sitäkin tärkeämpi. Tavataan tuttuja, vaihdetaan kuulumisia, ollaan ylipäätään toisten ihmisten kanssa tekemisissä normaalisti.

Se on asia, mitä moni ehti jo pahimpana pandemia-aikana kaivata, kun pitkään pyörittiin tavallista enemmän oman kodin nurkissa, vältettiin kokoontumisia, pidettiin turvaetäisyyksiä ja suojauduttiin maskien taakse.

Kesätapahtumista on iloa paitsi paikallisille, myös muualta tuleville, joille ne parhaassa tapauksessa näyttäytyvät paikkakunnan positiivisena käyntikorttina. Mielenkiintoiset ja onnistuneet tapahtumat houkuttelevat tutustumaan paikkakuntaankin tarkemmin, käyttämään sen palveluja, ja kenties ajan myötä asettumaan seudulle vapaa-ajan asukkaaksi tai jopa pysyvästi asumaan.

Tagged with →