Toimitukseen otettiin yhteyttä ja kerrottiin ikäihmisille sänkyjä Joutsassa tarjoavista kaupustelijoista. Heidän käytöksensä oli koettu röyhkeäksi, kuin pakkomyynnin tapaiseksi. Sisälle oli tultu suoraviivaisesti ja käyty makuuhuoneessa omistajan sänkyä testaamassa. Kauppatilanne oli johtanut yhteydenottoon kuluttaja-asiamiehelle.

Poliisin selvityksen mukaan kyse oli tällä kertaa oikeista kauppiasta. Kuitenkin tilanteissa on syytä olla varuillaan, sillä varkaat käyttävät aivan samaa metodia. Siinä ihmisen kotiin päästään jonkun asian varjolla, hämätään uhri toiseen huoneeseen tai kiinnitetään muuten huomio toisaalle, ja varkaan kumppani tutkii samalla lompakot ja käsilaukut rosvotakseen kaiken arvokkaan.

Janne Airaksinen

Tagged with →