Tulevan sunnuntain epistolateksti on Johanneksen ensimmäisestä kirjeestä. Tarkka lukija löytää tästä lyhyestä tekstiperikoopista sen, mikä on oleellisinta Jumalan meille antamassa evankeliumissa eli hyvässä sanomassa.

Raamattu kertoo useita esimerkkejä ja tapoja, joilla evankeliumi esitellään ihmisille. Heitä, jotka pitävät tätä sanomaa esillä, kutsutaan Jeesuksen todistajiksi. Todistajat ovat itse aikaisemmin kuulleet ja ottaneet vastaan Jumalan todistuksen pojastaan.

Jeesus on Jumalan todistuksen mukaan yhtä Isän ja Pyhän Hengen kanssa. Jumalan todistuksen mukaan Jeesus, Vapahtajamme, syntyi neitsyt Mariasta ihmiseksi. Hän eli maan päällä noin 33 vuotta kestäneen inhimillisen elämän.

Jeesus kuoli rikollisen kuoleman ristinpuulle naulittuna, vaikka oli todettu maaherra Pilatuksen tutkinnassa syyttömäsi. Hänet haudattiin mutta hauta ei voinut häntä pitää kuin ainoastaan kolme vuorokautta. Näiden päivien jälkeen hän nousi kuolleista ja näyttäytyi yli viidelle sadalle todistajalle. Tämän jälkeen hän nousi taivaaseen ja istuu siellä Isän oikealla puolella, jossa rukoilee meidän puolestamme.

Vapahtaja tuli maailmaan sovittaakseen meidän syntimme, avatakseen näin meille tien Isän kotiin Taivaaseen. Kristuksen evankeliumin kuuleminen on avannut, Pyhän Hengen vaikutuksesta, todistajien sydämet vastaanottamaan pelastuksen lahjan. Kyse on Jumalan tarjoamasta iankaikkisesta elämästä taivaan kodissa. Tämä lahja on luvattu jokaiselle Jeesukseen uskovalle. Jeesuksen Golgatalla vuodattama veri ja Pyhän Hengen todistus vahvistavat asian jokaiselle henkilökohtaisesti.

Tähän samaan teemaan liittyen, Joutsan seurakuntatalolla vietetään 24.4.2022 klo 18, Margareta Högmanin joutsalaisen Kristuksen todistajan muistoseuroja. Tilaisuudessa käydään läpi sitä, mitä Joutsassa tapahtui vuosina 1811–1849 edellä mainitun hengellisen vaikuttajan toimesta.

Pekka  Rahkila

pastori

Tagged with →