Pappisen kylällä alkaa aktiivinen toiminta parin hiljaisen vuoden jälkeen. Kevät käynnistyy perinteisellä tienvarsien siistimisellä ja metalliromun keräyksellä, kesälle on suunnitteilla kulttuuriretkiä ja oman kylän kohtaamisia laavulla ja museokohteissa. Ensi talvelle selvitellään hiihtolatujen avaamista.

– Pyrimme järjestämään toimintaa kaikenikäisille ja ympäri vuoden. Kuullaan myös kyläläisten toiveita ja ehdotuksia. Tärkeimpänä näen, että tuomme kylälle positiivista virettä ja yhteenkuuluvuuden tunnetta, puheenjohtaja Mari Riitaoja sanoo.

Kyläyhdistys valitsi uuden hallituksen maaliskuun alussa, ja nyt Pappisen kyläyhdistystä luotsaa uusi, nuori hallitustiimi. Puheenjohtajaksi nimettiin hiljattain Pappisiin paluumuuttanut Mari Riitaoja.

Muut hallituksen jäsenet ovat Helen Himanen, Karolina Jokinen, Anni Järvinen, Merja Mäkinen, Santtu Pihlaja, Maija Riitaoja, Niko Ruohtula, Ilona Savitie ja Satu Tarhanen. Hallituksen nuorin jäsen Anni Järvinen valittiin johtoryhmään suoraan ylioppilaskirjoitusten keskeltä. Keski-ikä hallituksessa on 37 vuotta.

Uusi kyläyhdistyksen hallitus on paitsi nuorekas, kymmenhenkisenä myös melko suuri pienen yhdistyksen johtokunnaksi. Pappisissa tämä nähdään myös vahvuutena: päätöksenteko ja toiminnan järjestäminen ei jää vain parin aktiivin harteille, vaan vastuut ja työmäärä saadaan jaettua tasaisesti useammalle.

Pappisen kylän tapahtumia ja tiedotusta voi seurata muun muassa sosiaalisessa mediassa: Pappisen kylä on aktiivinen niin Facebookissa kuin Instagramissa. Kylän omat nettisivut uudistetaan tänä vuonna, ja sieltä löytyy jatkossa ajantasaista tietoa Pappisen tapahtumista ja palveluista.

– Kaikki eivät käytä sosiaalista mediaa, ja siksi otamme käyttöön myös perinteisemmät keinot kuten kylän oman ilmoitustaulun, joka vanhan kyläkaupan kulmalla edelleen löytyy, kyläyhdistyksestä todetaan.

Ilona Savitie

Pappisen kyläyhdistyksen kuva haluttiin ottaa maamerkin eli Puttolan vanhan männyn juurella. Kuvassa vas. Merja Mäkinen, Satu Tarhanen, Maija Riitaoja, Karolina Jokinen, Helen Himanen, Niko Ruohtula, Mari Riitaoja, Santtu Pihlaja ja Anni Järvinen. Ilona Savitie on kameran takana.