Keski-Suomen Maanpuolustusjuhlan järjestämisen kanssa voi todeta, että kolmas kerta toden sanoo. Korona on siirtänyt tapahtumaa jo kahdesti, mutta nyt Maanpuolustusjuhlan ja Ilmasotakoulun valatilaisuuden aikatauluksi on lukittu lauantai 6.8. Siirrolle on vielä varmuussyistä jätetty pieni varaus taudin ryöpsähtämisen varalta.

Yleisöä ja varusmiesten omaisia odotetaan paikalle tuhansittain. Järjestelyistä vastaavat Ilmasotakoulu, Keski-Suomen aluetoimisto ja Joutsan kunta.

Kunta kutsui keskeisiä paikallisia järjestöjä ja toimijoita suunnittelupalaveriin viime viikolla kunnanvirastolle. Maanpuolustusjuhlan järjestelyjä Joutsan kunnan osalta johtavat kunnanjohtaja Harri Nissinen ja talous- ja hallintojohtaja Matias Penttinen.

– Luvassa on Hornet-hävittäjällä tehtävä ylilento. Puolustusvoimat on kertonut panostavansa myös kalustonäyttelyyn tavanomasta enemmän. Esille aiotaan tuoda Panssariprikaatin järeää kalustoa, kertoi kunnanjohtaja Nissinen.

Onnistuakseen tapahtuma tulee tarvitsemaan lukuisan määrän vapaaehtoisia toimijoita. Tehtäviä riittää muun muassa liikenteenohjauksessa, pysäköinnin opastuksessa, järjestyksenvalvonnassa, lääkintähuollossa ja juomavesihuollossa. Sotiemme veteraaneja osallistuu myös juhlaan ja heille tarvitaan paikallisesti kuljetukset ja saattajat koko tapahtuman ajaksi.

Maanpuolustusjuhlan tapahtumiin kuuluvat muun muassa lipunnosto ja seppeleiden lasku, sotilasvakuutus ja sotilasvala, pääjuhla ja ohimarssi. Kalustonäyttely ja valalounas sekä konsertti kuuluvat myös ohjelmaan.

Tapahtumat keskittyvät urheilukentän ja liikuntahallin alueelle. Ohimarssi tapahtuu Savontietä ja Jousitietä pitkin.

– Kunta esittää toivomuksen joutsalaisille, että koska maanpuolustusjuhlaan tulee tuhansia ihmisiä muualta päin Suomea, niin paikat ja pihat olisivat yksityisiä pihoja myöten siistejä ja tiptop-kunnossa, pyytää kunnanjohtaja Nissinen.

Keski-Suomen Maanpuolustusjuhla on viimeksi järjestetty Joutsassa 1991 ja Luhangassa 2010.

Janne Airaksinen

Yläkuva: Keski-Suomen Maanpuolustusjuhla on viimeksi järjestetty Joutsassa 1991 ja Luhangassa 2010. Kuva on otettu Luhangan juhlan lippulinnasta.