Törmäsin kaupassa tuttuun tyyppiin. Hän kysyi kuulumisia. Periaatteessa kohtuullisen yksinkertainen kysymys. Tällä kertaa kysymyksen ymmärtäminen ja varsinkin vastauksen muodostaminen tuottikin vaikeuksia.

Nuoruuden rokkielämä heikensi aikoinaan kuuloelimieni kykyä saada puheesta selvää. Jouduin siksi esittämään kysymykseen  suomalaiskansallisen vastakysymyksen; ”Tä?”

On tunnustettava, että ikävuodet ovat hidastaneet kykyäni reagoida ja tuttavan toistettua kysymyksensä, jouduin kysymään vielä toistamiseen; ”Mitä sää sanoit?!”

Näin kysyjän kasvoilla jo hieman kiusaantuneen ilmeen, mutta sitkeästi hän jatkoi kysymyksen esittämistä. Tuttavani kumartui lähemmäs minua, esittäen kysymyksen nyt kolmannen kerran artikuloiden nyt ns. selkokielellä. Lopulta tajusin asetetun kysymyksen asiasisällön.

Nyt vastaus oli helppo muodostaa, koska meillä suomalaisilla miehillä on jo valmis vastauspohja tälle kysymykselle olemassa; ”Mitäpä tässä!”

Jatkoin perinteisen miehiseen tyyliin tiettyä rentoutta tavoitellen; ”Ei kurjuutta kummempaa!”

Kun keskustelumme oli näin taputeltu valmiiksi, erosimme tahoillemme.

Olen ikätovereiden kanssa todennut, että edellä kerrotun kaltaiset tilanteet alkavat olla arkipäivää itse kullekin. Näin olemme päätyneet pitkällisten empiiristen kokeilujen jälkeen niin sanottuun ”normaalin ymmärryksen” käsitteeseen. Se tarkoittaa sitä, että saman asian toistamista voi ilman isompaa häpeää pyytää maksimissaan kolme kertaa.

Jos siis haluatte vaikkapa kaupassa kysellä kuulumisia allekirjoittaneelta, niin oman ikäisteni ja vanhempien kannattaa varautua selvittämään sama asia kolmesti. Tuskin muuten ymmärrätte vastaustakaan ensimmäisellä kerralla, joten periaate on teille tuttu ja puntit niin sanotusti tasan. Nuorempien ei kannata kysellä ja jos kohtelias käytös sitä edellyttää, niin hymyilkää vain ja nyökätkää sen merkiksi, että noteerattu on. Pidetään etäisyyttä muutenkin, ettei se kolera tartu!

Voi myös olla, että olen saanut tehtäväksi hakea kaupasta vanilliinisokeria, halloumia ja korppujauhoja ja kun niiden sijainnista kaupan hyllyillä ei ole mitään käsitystä, niin ärtymiskynnyskin on todella matalla. Henkilökunnallakaan ei ole aikaa tuotteiden sijaintia kolmeen kertaan selvittää. Semmosta peliä!

Näillä saatesanoilla, hymyillään vaan, kun tavataan!

Jouni Lavia

Tagged with →